Elokuu-yhtyeen huima menestys – tuplakultaa!
Elokuu-yhtyeellä on syytä juhlaan. Soutaa huopaa – ja Saatilla-hiteillään suureen suosioon noussut Elokuu on saavuttanut tavoitellun kultarajan peräti kahdella eri julkaisulla. Yhtyeen huhtikuussa julkaistu esikoisalbumi Hääväki saapuu on myynyt kultaa ja kaikkien tuntema singlekappale Soutaa huopaa on myös ylittänyt jalometallirajan.
”Aivan mahtava juttu! Uskomatonta että saamme tällaista suosiota jo ensimmäisellä levyllä! Kiitos kaikille levyn ostaneille ja myös kaikille keikalla käyneille. Tällainen tunnustus motivoi tekemään vain lisää musiikkia, kun kiinnostusta tuntuu löytyvän. Kiitos!”, iloitsee yhtyeen keulahahmo Antti ”Nopsajalka” Hakala.
Nopsajalan, Junon ja Jonaksen Elokuu on saanut koko kansan cityhumppaamaan. Parhaillaan Elokuu kiertää livebändinsä kera kesän festivaaleja ahkeraan tahtiin ja keikkailu tulee jatkumaan myös syksyllä.
Elokuu kiertueella seuraavasti:
12.07. Tampere, Tammerfest
13.07. Joutsa, Ravintola Huttula
14.07. Joensuu, Ilosaarirock
20.07. Hämeenlinna, Wanajafestivaali (alkuilta) Eura, Sieravuori (n. klo 23.30)
21.07. Jyväskylä, SuomiPop klo 14.00
21.07. Tahkovuori, Piazza n klo 00.30.
27.07. Turku, DBTL
28.07. Himos, Pipefest
03.08. Jämsä, Himos Areena
04.08. Raahe, Sulatto ´12
05.08. Pori, Porispere
10.08. Lohja, Lohi
17.08. Jalasjärvi, Akusti festivaali
18.08. Porvoo, Taidetehdas n. 22.30.
18.08. Tampere, Blockfest
20.08. Turku, Turun Linnanjuhlat
24.08. Jyväskylä, Escape
31.08. Mikkeli, Marski Fest
01.09. Kemi, Sisäsatama ja illalla Hotelli Merihovi
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn