Fingerpori-elokuvan tunnusbiisistä kaikkien aikojen rivoin kesähitti? Kuuntele täältä!
Eihän tälle voi olla nauramatta!
Juhannus on kohta täällä ja niin on myös Teflon Brothersien uusi sinkku ”Juhannussimaa”, joka julkaistiin tänään 7.6. Single kuullaan lokakuussa 2019 julkaistavan Fingerpori-elokuvan tunnusbiisinä. Elokuva on saanut inspiraationsa Pertti Jarlan samannimisestä sarjakuvasta. Tunnuskappaleessa on mukana Kalevauva.fi -yhtye.
Kalevauva.fi on Aapo Niinisen ja Kimmo Nummisen muodostama moderni trubaduuriyhtye, jonka sanoitukset on kerätty suoraan kansan suusta: keskustelupalstoilta ja nettikommenteista. Teflon Brotherseilla oli jo pitkään ollut mielessä, että Kalevauva.fi:n kanssa olisi hienoa tehdä biisi.
– Tavallaan lainattaisiin se heidän konsepti tehdä jostain olemassa olevasta materiaalista kappale. Koimme, että olisi hauska haaste laittaa lyriikat erilaiseen kontekstiin, kommentoi Teflon Brothers yhteistyötä.
– Kun kuulimme, että Fingerporista on tulossa elokuva, niin asiat yhdistyivät meidän päässä ja alettiin yhdessä käydä läpi Fingerpori-strippejä ja kaivettiin sieltä klassikkoläpät ja aseteltiin ne biisin muotoon. Säveltäjä Samuli Sirviö on tuttu jo pitkältä ajalta ja sattumalta Kalevauvojen koulukaveri, joten oli luonnollista lähteä tekemään biisiä hänen johdolla. Lopputuloksena on rillumareita, Aviciita ja Steve’n’ Seagulssia yhdistelevä hybridihitti, yhtyen jatkaa.
– Fingerpori + Teflon Brothers + Kalevauva.fi oli jo paperilla niin loistava idea, että olimme heti messissä. Ehdottomasti paras sarjakuvaan perustuva biisi, missä olemme olleet mukana, kommentoi Kalevauva.fi.
Vuonna 2006 perustettu Teflon Brothers eli Voli, Heikki Kuula ja Pyhimys on yksi Suomen suosituimmista yhtyeistä. Bändi teki suomalaista musiikkihistoriaa vuonna 2017 julkaistulla Circus-albumilla. Kyseessä oli ensimmäinen suomalainen albumi, joka oli ennen julkaisua ylittänyt tuplaplatinarajan. Yhtye muistetaan mm. hiteistään ”Harmaa rinne”, ”Maradona (kesä ’86)”, ”Pämppää”, ”Lähiöunelmii” sekä ”Perutaan häät”, joka kuultiin viime syksyn Vain elämää -ohjelmassa.
Teflon Brothersin musiikkia on kuunneltu suoratoistopalveluissa reilusti yli 110 miljoonaa kertaa ja yhtyeen musiikkivideoilla on yli 45 miljoonaa näyttökertaa.
Kuuntele alta uusi biisi ”Juhannussimaa”, josta voi hyvinkin tulla tämän kesän jättihitti – kaikkien aikojen rivoin sellainen!
Biisisn voi kuunnella myös täällä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla