Hank Solon debyyttisinkulle platinaa – tsekkaa video!
Tuottajasuuruus Hank Solon ensimmäinen soolosingle ”Söpö” on ylittänyt platinarajan.
Säveltäjä-tuottaja Hank Solon, eli Henri Salosen debyyttisoolosingle, Sannin, Kasmirin ja Kauniit & Uhkarohkeat -yhtyeen kanssa yhdessä tehty ”Söpö” julkaistiin elokuun alussa. Nopeasti Suomen Spotify-listan kärkipaikalle noussut kappale striimasi muutamassa viikossa kultaa ja on ylittänyt nyt platinarajan.
Kappaleen vastaanotto saa Hank Solon häkeltymään.
– Vau, todella upeaa, että ensimmäisen soolobiisi lähti näin hienosti, en osannut odottaa tällaista vastaanottoa. Tämä on osoitus siitä, että taide voittaa ja sisältö ratkaisee. Pitää olla hullu, se palkitaan, Hank Solo iloitsee.
Suunnitelmia soolouran jatkolle on jo olemassa.
– Tällainen jengillä yhdessä tehty kappale on hauska tapa startata homma. Jännä nähdä, mitä on luvassa seuraavaksi. Teen tätä rakkaudesta lajiin ja haluan pitää soolojutut mahdollisuutena kanavoida luovaa hulluutta. On tärkeää, ettei tarvitse noudattaa sääntöjä ja saa tehdä mitä haluaa.
”Söpö”-kappaleeseen on tehty myös upea, Jenni Salosen (Veli Creative) ohjaama alla oleva musiikkivideo, joka on sekin saanut loistavan vastaanoton – videota on katsottu YouTubessa jo yli miljoona kertaa.
Emma-palkitun Hank Solon meriittilista on komea. Hän on tuottanut Sannin hittialbumit ja työskennellyt mm. Anna Abreun, Maija Vilkkumaan, sekä Roope Salminen & Koirat -yhtyeen kanssa. Kotimaisten tähtien lisäksi hän säveltää ja tuottaa musiikkia myös lukuisille ulkomaisille artisteille.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa