HIM juhlistaa yli 20 vuotista uraansa kokoelmalevyllä ja neljällä Helldone keikalla
Helldone 2012 juhlistaa HIMin uran kolmannen vuosikymmenen alkamista. Lokakuun 26. julkaistava kokoelma “XX – Two Decades Of Love Metal” kerii yhteen irtolangat, mukaan lukien syyskuisen uutukaissinglen ’Strange World’. Sen jälkeen on tullut aika jatkaa matkaa.
Itse asiassa HIM on jo ehtinyt karistaa menneisyyden harsot olkapäiltään. Ansaitun sapattivuotensa jälkeen bändi pursuaa energiaa ja on parastaikaa studiossa äänittämässä tuottaja Hiili Hiilesmaan kanssa kahdeksatta albumiaan. Tämän työnimen ”Tears On Tape” alla kulkevan levyn tulee miksaamaan Tim Palmer ja se tullaan julkaisemaan vuoden 2013 alkupuoliskolla.
“Olen varma, että näistä sessioista biisi tai pari löytää tiensä myös Helldonen livesettiin”, Ville Valo ennustaa.
Kaikilla neljällä Helldone-keikalla HIMillä on lämmittelijöinään vanhat taistelutoverinsa THE SKREPPERS. Tämä tuottaja Hiilesmaan johtama kauhukopla on jatkanut kieroutunutta kulkuaan rock & rollin alkuhämärästä psychobillyn suonsilmään, pukeutuneina mustaan nahkaan ja piikkikorkokenkiin. The Skreppersin viides albumi ”Sherwood Gays” näki päivänvalon toukokuussa 2012.
Toinen Helldonen vm. 2012 (viittä vaille) vakiokuvio tuntee nimen HELSINKI VAMPIRE CLUB. Kyseessä on Semifinalin tiloihin avattava tummanpuhuva pop-up-disko, jossa DJ JYRKI69 tulee joka ilta – uudenvuodenaattoa lukuun ottamatta – pyörittämään levyjen lisäksi loukkoonsa eksyneitä viattomia sieluja. Luvassa on kaikkea gootista glamin kautta katurockin varjoisalle puolelle.
Iltakohtaiset lämppärit:
Pe 28.12. – FACE OF GOD on vajaan parin vuoden ikäinen energinen stadilaistrio, jolla on vyöllään EP nimeltä “Fire” ja yli 130 soitettua keikkaa – kurjista kellareista Helldonen lavalle, siis! Tällä hetkellä bändi on suuntaamassa studioon tarkoituksenaan äänittää debyyttialbuminsa. Kyseessä tulee olemaan tuplalevy, joka koostuu sekä sähköisestä (“Dead Ballads and Forgotten Love Songs”), että akustisesta (“Illogical Psychology”) puolesta.
La 29.12. – FINAL ASSAULT pitää itseään ‘herrasmiehinä seikkailemassa kasari-trashin maailmassa’. Bändin vuonna 2010 ilmestynyt debyytti oli tinkimättömän tylyä hardcore-punkkia, mutta viime vuonna ilmestynyt kakkostuotos “Dead By Dawn” paljasti musiikin kehittyneen asianmukaisesti crossover-metallin suuntaan. Tällä hetkellä työn alla on albumi numero kolme, jonka luvataan jo olevan ’eeppinen speed/trash-metal-levy’.
Sunnuntain ja maanantain iltakohtaiset lämppärit tullaan julkistamaan pikapuoliin.
HELLDONE Fest-i-val Faktat
Ajankohta: 28.-31.12.2012
Ovet avataan: 20:00
Ovet suljetaan: 04:00 (paitsi su 30.12. klo 03:00)
Paikka: Tavastia-klubi
Osoite: Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki
Ikäraja: K-18 (ei poikkeuksia)
Lipunhinta: 60 €/ilta + mahdolliset toimituskulut
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta