IS: 40 vuotta täyttävä Uniikki avoimena rankoista ajoistaan: ”Luulin, että kuolen”
Räppäri Uniikki eli Dan Tolppanen juhlii tänään perjantain 40-vuotissyntymäpäiviään ja samalla häneltä ilmestyy myös uusi kappale Elä vähä, joka kuvaa hänen 20-vuotista uraansa ja kaikkea saavuttamaansa.
Elämäänsä Tolppanen on käynyt läpi vuonna 2020 julkaistussa elämäkertakirjassa Uniikin elämä (Otava), jossa hän kertoo avoimesti myös kamppailustaan mielenterveysongelmien kanssa kymmenisen vuotta sitten.
Tolppanen kärsi tuolloin lievästä masennuksesta ja paniikkikohtauksista, jotka olivat fyysisesti todella rankkoja.
– Luulin, että kuolen. Kurkkuani kuristi, enkä pysynyt kunnolla pystyssä. Makasin vain paikoillani ja silti pulssini oli jotain 200, Tolppanen kuvailee pahimpia hetkiä.
Apua tilanteeseen hän sai läheisiltä ja ammattilaisilta, mutta oivalsi myös itse tavan päästä eroon paniikkikohtauksistaan.
– Aloin miettiä, mikä on pahin asia mitä voi tapahtua. Se oli kuolema. Aloin sitten ajatella, että ”kuollaan nyt sitten, mitään pahempaa tässä ei tapahdu”.
Käännettyään ajattelumallinsa ympäri, kohtaukset lieventyivät ja loppuivat lopulta kokonaan.
– Elämässäni vaikeinta on ollut oman mieleni kanssa kamppailu, vaikka vieläkin välillä voi olla synkkiä hetkiä, niin kuin kaikilla on.
Kuuntele Uniikin Elä vähä -kappale alta.
Lähde: Ilta-Sanomat
Lue myös:
Räppäri Uniikki paljasti yllättävän asian Farmi-ohjelman kuvauksista: ”Se oli ihanaa ja helppoa!”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”