Ismo Alanko piti jatkuvaa vitutusta normaalina olotilana – päihteet toimivat lääkkeenä – ”Koko ajan oli pieni kankkunen tai pilvet loppu”
Hassisen kone -yhtyeestä tunnetuksi noussut Ismo Alanko voitti vain 19-vuotiaana yhtyeensä kanssa rockin Suomen mestaruuden. Siitä alkoi Alangon mittava ura, jonka aikana miehen kynästä syntyi yli 250 kappaletta.
Katja Ketun kirjoittamassa elämäkertateoksessaan Ismo Alanko, laulaja ja lauluntekijä kertoo urastaan ja elämästään harvinaisen avoimesti. Ensimmäistä kertaa Alanko kertoo myös päihteiden käytöstään.
Alanko on ollut kuivilla vuodesta 2015, mutta sitä ennen hänellä oli taipumusta juomaputkiin, jotka kestivät päivistä jopa viikkoihin. Juominen toimi lääkkeenä vitutukseen, jota Alanko piti tuolloin nuoren ihmisen normaalina olotilana.
”Luulin monta kymmentä vuotta, että se on kaikkien ihmisten normaali olotila. Todennäköisesti tila johtui tässä tapauksessa siitä, että koko ajan oli pieni kankkunen tai pilvet loppu”.
Päihteiden käyttö vaikutti myös vuonna 2008 solmittuun avioliittoon Kisti Kuosmasen kanssa. Suhde oli rakoillut jo pitkään. Kun Alangon ystävä, muusikko Jukka Hakoköngäs kuoli, jäi Alangolle muistotilaisuuden jälkeen ryyppyputki päälle. Vaimo pelkäsi miehensä ryyppäävän itsensä hengiltä ja teki lopullisen ratkaisun.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

”Olin kyllä oireillut viinanjuontimielessä jo pitkään. Niin sitten mulle ilmoitettiin vaimon toimesta, että olen vuokrannut asunnon ja haluan muuttaa asumaan erilleen, että täytyy tehdä joku ratkaisu, tämä ei voi jatkua tällä tavalla. Ja sitten näin tapahtui.”
Kursivoidut kohdat ovat Katja Ketun kirjoittamasta kirjasta Ismo Alanko (Johnny Kniga)
Lue myös:
IS: Kalle ja Riina-Maija Palanderin erokriisissä uusi käänne
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”