Jesse Kaikurannasta iskelmäväen suosikki
Esikoisalbuminsa marraskuussa julkaissut Jesse Kaikuranta keräsi viisi ehdokkuutta Iskelmä Gaalan palkintokategorioissa. Jessen singlet ’Vie mut kotiin’ ja ’Järjetön rakkaus’ ovat molemmat ehdolla vuoden iskelmäksi. Lisäksi Jesse on ehdolla vuoden tulokas-, albumi- ja miesartisti-sarjoissa. Toiseksi eniten ehdokkuuksia sai Yö, joka on ehdolla vuoden albumi-, yhtye- ja viihdyttäjä-sarjoissa.
Iskelmä Gaalassa palkitaan viime vuoden menestyjiä Iskelmän kotisivuilla tammikuussa järjestetyn yleisöäänestyksen perusteella. Osallistujia äänestyksessä oli lähes 32 000. Vuoden viihdyttäjä -sarjaa lukuun ottamatta ehdokkuudet pohjautuvat vuoden 2012 aikana tapahtuneisiin single- tai albumijulkaisuihin. Viihdyttäjä-sarjassa äänestetään sellaista yhtyettä tai artistia, joka on tehnyt vaikutuksen yleisöön keikoilla ja esiintymisillä viime vuoden aikana.
Yleisön äänestämien palkintojen lisäksi gaalassa jaetaan Pro iskelmä -tunnustuspalkinto, joka myönnetään henkilölle, yhteisölle tai muulle taholle, joka on omalla työllään merkittävästi edistänyt kotimaista iskelmä- ja kevyen musiikin kulttuuria 2000-luvulla.
Kategorioiden voittajat selviävät loppuunmyydyssä Iskelmä Gaalassa, Tampere-talossa, 10. helmikuuta. Gaalassa esiintyvät Suvi Teräsniska, Olli Helenius, Ilpo Kaikkonen, Paula Koivuniemi, Juha Metsäperä, Tero Vesterinen (Vesterinen yhtyeineen), Anna Puu, Olli Lindholm (Yö), Jonne Aaron, Elonkerjuu, Jesse Kaikuranta, Laura Närhi, Samuli Putro ja Johanna Kurkela.
Palkintojen jakajina nähdään mm. Pate Mustajärvi, Anna-Leena Härkönen, Elastinen, Olli Herman, Kiinteistö-Kaisa Liski ja Dome Karukoski.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Salatut elämät päättyy shokkiin!