Laululintuja, lakimiehiä ja lauluntekijöitä – Hei Johanna -singlen synnytyspoltot


Hei Johanna -single nauhoitettiin salaisessa paikassa, yhden lämpimän toukokuisen viikonlopun aikana. Vietimme mukavan pe-su ehtoon bändiläisten, Johannan, Arskan ja Nassun kanssa. Välillä haimme inspiraatiota hyppimällä trampoliinilla ja rapsuttelemalla hevosia, jotka seurasivat mielenkiinnolla touhujamme levytysstudion pihassa. Taidettiin (taas) kumota myös muutama kylmä janojuoma :) . Johannaa avusti laulussa bändissämme vaikuttava laulunopettaja Pro Rendo, joka teki paluun orkkaamme hiljaittain vaellettuaan yli kymmenen vuotta proge ja aor hutun parissa. Hän tsemppasi Johannaa tekemään parhaimpansa & auttoi häntä saamaan kaiken osaamisensa kehiin. Johanna oli sairastunut pahasti flunssaan, mutta veti silti biisin mahdollisimman hyvin, vaikkei Johnin ideoimaa rommitoti lääkitystä tähän hätään saatukaan hommattua paikalle.
Biisin on tarkoitus tuoda huumoria ja hauskuutta kesään, sitä ei kannata ottaa liian vakavasti. Tarkoituksena ei ollut tehdä suu mutrussa analysoitavaa taidelaulua vaan niinkuin Professori Heikkeröllä on tapana, tuoda terapiaa ”pilke silmäkulmassa” ihmisten elämään ja herättää reaktioita. Kultainen keskitie sucks! Sessioiden päätteeksi osa meistä suuntasi Johannan loppuunmyydylle keikalle, mutta se onkin sitten aivan eri juttu. VINA BURANOIDI BURNER

Suotuisaa sinkkukesää sinullekkin toivovat: John Ambulance & Vina Burner
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Helena Koivu valitti hovioikeuteen – Taistelu Kakskerran huvilasta jatkuu
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä