Mariska & Pahat Sudet –yhtyeen Kukkurukuu-albumi julkaistaan 14.9.
[jwplayer]http://youtu.be/F6RBNnIseDE[/jwplayer]
Vuonna 2008 perustettu helsinkiläisyhtye Mariska & Pahat Sudet siirtyy uuden, ”Kukkurukuu”-nimisen albuminsa myötä pop-musiikin piiriin. Albumin ensimmäinen single ”Liekki” on jo soinut tiheästi eri radiokanavilla, mm. Voicella, Suomipopilla, Radio Suomessa ja Metro Fm:llä. Albumin tuottajana on Jukka Immonen, sanoituksista ja laulusta vastaa Mariska.Yhtyeessä soittavat Klaus Suominen, koskettimet; Jaakko Jakku, rummut; Luis Herrero, basso. Yhtye on yhdessä säveltänyt uuden levyn laulut lukuun ottamatta Jouni Hynysen kappaletta ”Veri on vettä sakeampaa”.
Edellinen albumi myi kultaa
Yhtyeen edellinen julkaisu, jazzia ja iskelmää yhdistelevä ”Mariska&Pahat Sudet” myi kultaa ja oli vuoden 2010 iskelmäalbumi Emma-ehdokkaana. Mariska oli myös Iskelmä-Finlandia -ehdokkaana vuonna 2011. Mariska on aiemmin julkaissut kolme sooloalbumia, joista ”Memento mori” (2004) sekä ”Suden hetki” (2005) olivat Emma-ehdokkaina vuoden hiphop-albumiksi.
Hän on kirjoittanut lukuisia tekstejä maamme eturivin laulajille, kuten Jenni Vartiaiselle, Sami Saarelle, Anna Puulle ja Stam1na-yhtyeelle. Vuonna 2010 Mariska voitti Tangomarkkinat sävellys- ja sanoituskilpailun kappaleellaan ”Sua kaipaan”.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Hollywood-tähtien uskonnot – huuhaata vai aitoa mielenrauhaa?
- Mitä ihmettä hän oli tekemässä? Legendaarisen Pompeijin uhri hämmentävässä kuvassa
- Hoitaja pahoinpiteli vanhuksen – järkyttävä totuus paljastui valvontakamerasta
- Kauhistuttava video: Vaijeriradan pidike irtosi – nainen putosi maahan