
Me Naiset: Hector ja Sarita-vaimo rakastuivat yli 30 vuotta sitten – muusikko avautuu parin 16 vuoden ikäerosta: ”Tuntuu surumieliseltä”
Muusikko Hector eli Heikki Harma puhuu tuoreessa Me Naiset -lehden haastattelussa avoimesti pitkäaikaisesta avioliitostaan vaimonsa Sarita Koskelinin kanssa. Pariskunta tapasi yli 30 vuotta sitten, ja viime syksynä he juhlivat 30-vuotishääpäiväänsä.
Hectorin ja Saritan yhteisiin vuosiin on mahtunut paljon iloa ja surua. Suhteen alussa molemmat olivat vielä sitoutuneita tahoillaan, ja Saritalla oli pieni poika sekä Hectorilla kaksi teini-ikäistä poikaa.
– Rakkautemme alkutaival ei ollut helppo, Hector myöntää Me Naisille.
– Yön tunteina tuskailin usein, miten pojat pärjäävät eron keskellä. Eronaikaiset syyllisyydentunteet olivat raastavia, hän jatkaa.
Lisäksi kaksikon 16 vuoden ikäero mietitytti.
– Nuori vaimoni aiheutti aikoinaan joissakin ihmisissä kateutta, ja herättihän meidän romanssimme myös huomiota hänen työpaikkansa Maikkarin kuppilassa, muusikko kuvailee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Silti rakkaus Hectorin ja Saritan välillä pysyi. Vaikka pariskunta ei myöhemminkään ole välttynyt ristiriidoilta, ovat tunteet säilyneet väkevinä alusta tähän päivään saakka.
Sen sijaan parin ikäero herättää nykyisin hyvin erilaisia tuntemuksia kuin aikaisemmin. Hector täyttää tänä keväänä 76 vuotta ja Sarita 60.
– Nyt ikäeromme tuntuu vain surumieliseltä sillä tavalla, että minä alan taantua, ja hän on vetreässä kunnossa. Delegoin hänelle huomaamattani asioita, jotka ennen hoidin itse.
Lähde: Me Naiset
Lue myös:
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Anna-Leena Härkönen liittyi eron jälkeen Tinderiin salanimellä – paljastaa nyt suoran mielipiteen deittisovelluksesta!
- Kasinorakastajan blogi: CasinoBeats Summit – Mitä pelaajat haluavat?
- Lauri Tähkää syytetään seksuaalirikoksesta – näin hän kommentoi asiaa Iltalehdelle: ”Olen luottavainen”
- Tässä ovat Miss Suomi -semifinalistit – mukana muun muassa transsukupuolinen kilpailija, Mikko Alatalon lapsenlapsi ja Rantabaari-näyttelijä!
- Näyttelijä Jaakko Luokkola on kuollut vain 35-vuotiaana – Milana Misic kirjoitti koskettavan päivityksen: ”Kaipaamme sinua”
- Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu pariskunta Ville ja Johanna hakevat avioeroa
- Helena Ahti-Hallberg joutui sairaalahoitoon – ”Vihreästä väristä en tykkää, mutta minkäs teet”
- MTV: Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Tuula rakastui – ”Kyllä tässä ihan vakavalla pohjalla ollaan”
- Sampo Kaulanen on uusi Farmi Suomi -voittaja – näin hän kommentoi voittoa!
- Sirpa Selänne julkaisi poikansa ihanan kihjalaisvideon – tätä katsoessa on vaikea olla hymyilemättä
- Tässä ovat Miss Suomi -semifinalistit – mukana muun muassa transsukupuolinen kilpailija, Mikko Alatalon lapsenlapsi ja Rantabaari-näyttelijä!
- Lauri Tähkää syytetään seksuaalirikoksesta – näin hän kommentoi asiaa Iltalehdelle: ”Olen luottavainen”
- Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu pariskunta Ville ja Johanna hakevat avioeroa
- Anna-Leena Härkönen liittyi eron jälkeen Tinderiin salanimellä – paljastaa nyt suoran mielipiteen deittisovelluksesta!
- Helena Ahti-Hallberg joutui sairaalahoitoon – ”Vihreästä väristä en tykkää, mutta minkäs teet”
- Näyttelijä Jaakko Luokkola on kuollut vain 35-vuotiaana – Milana Misic kirjoitti koskettavan päivityksen: ”Kaipaamme sinua”
- Tässä on Pippa Laukan ylioppilaaksi valmistunut Tuuli-tytär – ”Niin ylpeä tästä upeudesta”
- MTV: Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Tuula rakastui – ”Kyllä tässä ihan vakavalla pohjalla ollaan”
- Sirpa Selänne julkaisi poikansa ihanan kihjalaisvideon – tätä katsoessa on vaikea olla hymyilemättä
- TTK-tähti Anniina Koivuniemi paljasti iloisen perheuutisen