Mokoman akustinen SÄHKÖKATKO 2011-kiertue oli menestys
Suomimetallin kärkinimi Mokoma päätti 16 paikkakuntaa ympäri Suomen kattaneen akustisen kiertueen viime lauantaina Oulun ”Nelivitoseen”. Yhtye lähti kiertueelle pelonsekaisin tuntein, onneksi kuitenkin jo ensimmäisen keikkaviikonlopun jälkeen olo alkoi helpottaa yleisön antaman hyvän palautteen myötä.
”Ihmiset lauloivat ja elivät kappaleiden mukana tavalla, joka väkisinkin sai soittajan liikuttumaan kaiken epävarmuuden jälkeen. Aika moni ihminen tuli kertomaan, että oli alkanut ymmärtää musiikkiamme vasta tämän keikan myötä. Useampi vanha kuulija taas kertoi epäilleensä vahvasti homman toimivuutta etukäteen, mutta saikin yllättyä positiivisesti – vaikka hevilevyt ovat tietenkin edelleen parhaita”, kertoo laulaja Marko Annala yhtyeen kiertupäiväkirjassa.
SÄHKÖKATKO 2011-kiertue starttasi viime lokakuun lopussa, juuri akustisen Varjopuoli-albumin julkaisun kynnyksellä. Kiertueen edetessä keikat sujuivat jatkuvasti yhä lämpenevissä merkeissä. Keikkapaikat toisensa jälkeen täyttyivät hurmokselliseen yhteislauluun innoittuneista faneista. Yhtyeen ja fanien muodostama synergia vei tunnelman maagiselle tasolle, jollaista ei tuskin ole edes Mokoman sähköisillä keikoilla koettu. Yhtye päätti kiertueen viime lauantaina Ouluun tyytyväisenä: ”Alun pelonsekainen ahdistus on vaihtunut onnen tunteisiin ja haikeuteen kiertueen päättymisestä. Toisaalta, aika nastaa on tarttua jälleen sähkökitaraankin”, Mokoman toinen kakkoskitaristi Tuomo Saikkonen pyörittelee.
Joululomien jälkeen Marko vetäytyy jälleen syvälle metsään Näsijärven rannalle rakentamaan jatkoa Sydänjuuret -albumille, joka möi kultaa ja valtasi albumilistan ykkössijan heti julkaisuviikollaan. Keväällä Mokoma tarkistaa laivan maadoitukset Radio Rockin -risteilyllä sunnuntaina 12. helmikuuta sekä kytkee Suomeen sähköt viidellä maahan osuvalla iskulla:
SÄHKÖISKU 2012
pe 30.03. Lahti, Finlandiaklubi
la 31.03. Tampere, Klubi
to 5.04. Jyväskylä, Lutakko
pe 6.04. Helsinki, Tavastia-klubi
la 7.4. Salo, Keikkamesta
Lähde: Sony Music
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Prinssi Harrylta rajuja syytöksiä: Terroristit uhkasivat
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään