Suomalaisfanien kiihkeä odotus palkitaan kun rockin pahat pojat eli amerikkalainen Mötley Crüe saapuu konsertoimaan Suomeen ensi kesäkuussa.
Yhtye nähdään Rockin’ Hellsinki -tapahtuman pää-esiintyjänä torstaina 7. kesäkuuta Helsingin Kaisaniemen puistossa – lämmittelijäksi on varmistunut ruotsalainen glam metal-yhtye Crashdïet. Toisen lämmittelijän nimi julkistetaan lähiaikoina.
Mötley Crüe on 1980-luvun alussa perustettu yhdysvaltalainen hard rock –yhtye, jonka muodostavat vokalisti Vince Neil, kitaristi Mick Mars, basisti
Nikki Sixx ja rumpali Tommy Lee. Yli 80 miljoonaa albumia pitkän ja värikkään uransa aikana myynyt yhtye tunnetaan musiikkinsa ohella myös
jäsentensä yhtälailla värikkäistä edesottamuksista, joista he omin sanoin kertovat The Dirt-kirjassa. Huippusuosittu kirja oli omiaan vahvistamaan
Mötley Crüen asemaa maailman pahamaineisimpana yhtyeenä – kuten se itseään haluaa kutsuttavan.
Mötley Crüen Too Fast For Love -debyyttialbumi julkaistiin vuonna 1981. Ahkerasti kotikaupungissaan Los Angelesissa keikkailleen yhtyeen maine rajuna livebändinä ja sen myötä saavutettu suosio ei jäänyt huomaamatta kansainväliseltä Elektra-levymerkiltä; yhtye sai levytyssopimuksen, jonka myötä ovet suursuosioon aukesivat. Levytykset kuten Shout at the Devil (1983), Theatre of Pain (1985), Girls, Girls, Girls (1987) ja Dr. Feelgood (1989) myivät miljoonia ja ne palkittiin lukuisilla platina-albumeilla.
Yhtyeen videot pyörivät tiuhaan tahtiin MTV-musiikkikanavalla ja massiiviset kiertueet tekivät Mötley Crüesta tunnetun kaikkialla maailmassa. Jälkimmäinen albumeista nosti yhtyeen suosionsa huipulle – mm. Kickstart My Heart- ja Dr. Feelgood -hitit sisältänyt levy meni Amerikan listaykköseksi pysyen listalla 109 viikkoa julkaisunsa jälkeen. Ko. albumi on yhä yhtyeen myydyin levytys tähän päivään saakka.
Alati rajuilla maneereillaan niin lavalla kuin sen ulkopuolella shokeerannut yhtye koki myös miehistönvaihdoksia vokalistin vaihtuessa John Corabiin yhtyeen kuudennella, Mötley Crüe -nimisellä albumilla (1994). Corabi kuitenkin vaihtui jälleen Vince Neiliin Generation Swine- (1997) ja New Tattoo-albumeilla (2000). Jälkimmäisessä rumpali Tommy Lee puolestaan oli vaihtunut Ozzy Osbournen riveistä tuttuun Randy Castilloon.
Yhtye teki näyttävän paluun parrasvaloihin omaelämänkerrallisen The Dirt -kirjan myötä vuonna 2001 – kirja pysytteli mm. The New York Best Seller -listalla kymmenen viikkoa. Kirjassa yhtyeen jäsenet ja sen taustatiimi kertovat vuosistaan maailman suosituimpiin kuuluneessa yhtyeessä – rajuine sisältöineen se viimeistään niittasi Mötley Crüen maineen rock’n’rollin paheiden ruumiillistumana.
The Dirt myös esitteli yhtyeen uudelle sukupolvelle ja faneille – yhtye esiintyi jälleen täysille saleille kaikkialla maailmassa ja vuonna 2006 se sai ansaitusti oman tähtensä Hollywood Walk of Fame -kävelykadulle. Yhtyeen viimeisin albumi on Saints of Los Angeles (2008) – levy on ensimmäinen yhtyeen alkuperäisellä kokoonpanolla sitten Generation Swine -albumin.
Mötley Crüe, Crashdïet + special guest Rockin’ Hellsinki-tapahtumassa Helsingin Kaisaniemen puistossa (ovet auki klo 16.00)
Liput: ennakkoliput 59 euroa, ovelta 64 euroa + mahd. toimituskulut
Lipunmyynti: www.menolippu.fi, Lippupalvelu. HUOM! Lipunmyynti alkaa maanantaina 19.12.
VIP-pakettien myynti ja tiedustelut Eastway Oy / Menolippu puh. 010 841 41 85, [email protected]