Nämä hiphop-lahjakkuudet nähdään Summer Upissa!
Lahdessa heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna 3.-4.7. juhlittavan Suomen suurimman urbaanin musiikin festivaalin Summer Upin uusille nuorille ja nouseville kyvyille sosiaalisessa mediassa järjestämä talent-kilpailu on päättynyt ja ohjelmistoa täydentävät kuusi lupaavinta esiintyjää julkistettu. Tarkoituksena oli etsiä kykyjä, joilla olisi hyvät edellytykset nousta tulevaisuudessa Elastisen ja Cheekin kaltaisiksi valtakunnan suosituiksi hiphop-tähdiksi.
Itse kilpailu oli kaksivaiheinen ja lopullisessa kaksi viikkoa kestäneessä yleisöäänestyksessä Summer Upin koostaman raadin yleisöehdotusten perusteella valitsemille parhaiten esille nousseille 16:lle finalistille annettiin yhteensä huikeat 13 119 ääntä. Raadin artistivalinnoissa huomiota kiinnitettiin erityisesti seuraaviin asioihin: yleisön antama huomio, oman tuotannon laatu ja määrä, artistin imago ja aktiivisuustaso sosiaalisessa mediassa sekä tähänastisen fanijoukon suuruus.
– Kisa oli erittäin mielenkiintoinen ja annettu äänimäärä huikea. On hienoa, että yleisöä selvästi kiinnostavat myös suomalaisen hiphop-musiikin uudet tulokkaat, iloitsee festivaalijohtaja Martin Mustonen.
Festivaalin kolmannelle UpComing Stage nimeä kantavalle lavalle nousevat yleisöäänien perusteella Mansesteri, Jyrise, Jonboi & Pikkis, Dilemma, Jxo sekä Meron. Festivaaliyleisölle esiintymisen lisäksi paikalle kutsutaan myös levy-yhtiöiden, ohjelmatoimistojen sekä genren taustavaikuttajia kuuntelemaan. Aikaisempina vuosina UpComing Stagella esiintyneistä ovat eturivin artisteiksi ponnahtaneet esimerkiksi Nikke Ankara.
UpComing Stage on keskeinen osa festivaalin tänä vuonna uuden logon ja hiphop-musikkiin keskittyvän sisällön myötä tapahtuvaa juurille palaamista, sillä koko tapahtuman synty pohjautuu perustajan Martin Mustosen ja hänen kavereidensa esiintymistarpeeseen aikana, jolloin tuntemattomilla räppäreillä ei ollut juurikaan mahdollisuuksia päästä esiintymään isoihin tapahtumiin. Kilpailun ja uusille tulokkaille varatun lavan ideana on halu jatkaa vastaavaa kotimaisen hiphop-musiikin kehittymisen eteenpäin viemisen perinnettä.
Oletko jo osallistunut kilpailuun, josta voit voittaa liput Summer Upiin? Jos et ole, osallistu täällä!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun
- Sara Siepin ja Pyry-rakkaan esikoinen syntyi – suloinen kuva
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Sara Siepin ja Pyry-rakkaan esikoinen syntyi – suloinen kuva
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”