Nickelback käynnistää Euroopan kiertueensa Helsingistä ensi syksynä
Moninkertaista platinaa myynyt kanadalaisyhtye Nickelback suuntaa ensi vuonna jättimäiselle maailmankiertueelle kahdeksannen studiolevynsä No Fixed Address merkeissä. Kiertueen Euroopan osuus käynnistyy Helsingin Hartwall Arenalta 30. syyskuuta ja päättyy Lontoon SSE Arena Wembleylle marraskuun 25. päivä. Nickelbackin uran kymmenenteen maailmankiertueeseen sisältyy 31 Euroopan kaupunkia. Helsingin konsertin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 8. joulukuuta Lippupisteessä.
Vuonna 1995 perustettu Nickelback on vakiinnuttanut asemansa parin vuosikymmenen aikana yhtenä rockin menestyneimmistä yhtyeistä. Yhtyeen maailmanlaajuiset levymyynnit yltävät yli 50 miljoonaan kappaleeseen tehden Nickelbackista toiseksi eniten levyjä myyneen ulkomaisen artistin Yhdysvalloissa – enemmän on myynyt vain The Beatles. Bändin megahitti How You Remind Me pysyttelee Billboardin Top Rock Song of the Decade -listan ykkösenä ja yhtye Top Rock Group of the Decade -listan kärkisijalla. Tämän lisäksi yhtye on saanut huikeat yhdeksän Grammy-ehdokkuutta, kolme American Music Awards -pystiä, World Music Award -palkinnon, People’s Choice Awardin, kaksitoista JUNO-pystiä ja oman tähtensä Canada’s Walk of Famelle.
Suomessa Nickelback on esiintynyt vain kerran aikaisemmin. Keikka syksyllä 2012 myi loppuun Hartwall Arenan viimeistä paikkaa myöden. Bändi oli tuolloin julkaissut edellisen levynsä Here And Now (2011), joka myi Suomessakin kultaa. Nickelbackin kahdeksas studioalbumi No Fixed Address julkaistiin marraskuussa ja levyn singlet Edge Of A Revolution ja What Are You Waiting For ovat soineet tiiviisti radiokanavilla ympäri maailmaa, myös Suomessa. Albumi nousi heti julkaisunsa jälkeen iTunesin Top-5:een viidessätoista maassa sekä Top-10:een kahdessakymmenessä maassa.
KONSERTTI
Nickelback (CAN) – No Fixed Address Tour
Ke 30.9.2015 Hartwall Arena, Helsinki
Ovet klo 18.30
LIPUT
Palvelumaksuineen alkaen 74,50€ / 69,50€ / 65,50€ / 54,50€ Lippupisteen myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 900 900 (1,98e/min + pvm) sekä netistä www.lippu.fi.
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille