Paula Koivuniemeltä pitkän uran ensimmäinen joululevy
Marraskuun 15. päivä julkaistava Kun joulu on -albumi Paula Koivuniemen odotettu, pitkän uran ensimmäinen joululevy. Vasta nyt aika oli kypsä sille, sillä jouluun liittyvien herkkien muistojen vuoksi asialle piti antaa aikaa.
Paula Koivuniemen hovituottaja Mika Toivanen on loihtinut Kun joulu on -levylle tunnelmallisen, elokuvallisen äänimaiseman.
– Herkempi puoleni tulee vahvasti esiin Kun joulu on -levyllä. Kaikki laulut on valittu huolella, ja musiikki itsessään on kaunista ja koskettavaa, Paula kuvailee.
Albumilla on kaksi uutta kappaletta, Lauri Tähkän ystävälleen kirjoittama Yhdessä sekä Mika Toivasen ja Sinikka Svärdin Ilon hetkiä. Lisäksi Kun joulu on sisältää kolme uutta versiota Paulan aiemmin levyttämistä joululauluista: Toive, Tähti tähdistä kirkkain ja Enkeli.
Paula itse valitsi albumille myös suosikkinsa klassikkojoululauluista. Levyllä kuullaan herkät tulkinnat kappaleista Varpunen jouluaamuna, Konsta Jylhän joululaulu, Aavistus, Kun joulu on ja Tulkoon joulu.
Joulukuussa Paula tekee viiden kirkon konserttikiertueen seuraavilla paikkakunnilla:
ke 18.12 Kokemäen kirkko
to 19.12 Lakeuden Risti, Seinäjoki
pe 20.12 Alavan kirkko, Kuopio
la 21.12 Hämeenlinnan kirkko
ma 23.12 Vanha kirkko, Helsinki
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”

- Uutta tietoa Mikko ja Helena Koivun sovinnosta – mitä lopulta sovittiin?
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki