Pioneerifestivaalin artistikattaus nyt valmis
13.–14.7. Korian Pioneeripuistossa järjestettävän Pioneerifestivaalin esiintyjälista on nyt lyöty lukkoon. Tarjontaa täydentää Die So Fluid (UK), Flesh Roxon sekä humoristisesta rap-musiikista tunnettu Nost3 & Protro.
Perjantaina 13. heinäkuuta esiintymään nousee kouvolalaiskaksikko Nost3 & Protro. Kaverusten vääntämä ”Penkkii” biisi sai viime vuonna huiman suosion Youtubessa ja tämän vuoden helmikuussa he julkaisivat esikoisalbumin Kouvolan Kovimmat. Humoristisia sanoituksia viljelevä kaksikko on päässyt lämppäämään JVG:tä sekä Petri Nygårdia.
Lauantain kova kattaus saa pisteensä i:n päälle, kun englantilainen Die So Fluid ja kotimainen Flesh Roxon nousevat Pioneeripuiston lauteille. Englantilainen uuden sukupolven rock-trio Die So Fluid julkaisi vuonna 2010 kolmannen albumin The World Is Too Big For One Lifetime, joka yhtyeen kotisivujen mukaan on kovin rockalbumi sitten Nirvanan Nevermindin. Flesh Roxon puolestaan kertoo yhdistelevänsä musiikissaan modernilla tavalla horrorpunkia ja psychorockia. Yhtye on kevään aikana keikkaillut Suomen lisäksi Venäjällä ja Englannissa.
Edellä mainittujen artistien lisäksi Pioneerifestivaalin lavoilla tullaan näkemään Kellarista Manskille -bändikilpailun kaksi parasta bändiä. Kilpailu järjestetään torstaina 14.6. ja voittajien nimet julkaistaan Pioneerifestivaalin kotisivuilla ja facebookissa.
Kolmatta kertaa järjestettävällä Pioneerifestivaalilla esiintyvät muun muassa Eppu Normaali, Apulanta, Kotiteollisuus, Kaija Koo, Stam1na, Metsatöll (EST), Lord EST, Petri Nygård, Viikate sekä muutama muu kotimainen eturivin artisti. Tapahtuman juontaa kouvolalainen fitnessmalli Janni Hussi. Lisäksi Pioneerifestivaalin Tigers VIP-alueella esiintyvät ja emännöivät Tigers-tanssiryhmän tytöt.
Festivaalin ennakkolippuja myy Kouvolan Peltirumpu, Arnold’s-kahvila ja Tiketti. Festivaalirannekkeella on viikonlopun aikana vapaa pääsy Kouvolan Bar’n Night:iin ja Amarilloon. Nightissa järjestettävällä festivaaliklubilla esiintyy Janne Hurme.
Pioneerifestivaalille järjestetään ilmainen bussikuljetus Kouvolasta festivaalialueelle. Bussi lähtee Kouvolan asemalta Bar & Cafe Columbian edestä ja ajaa Pioneeripuistoon, kyytiin pääsee ilman ranneketta tai lippua. Festivaalialueelta bussin kyytiin pääsee rannekkeella. Bussi kulkee festivaalialueelta Vaakunan eteen nonstoppina. Pioneerifestivaalin kaikki esiintyjät ja tarkempi informaatio tapahtuman kotisivuilta www.pioneerifestivaali.fi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- Erika Vikmanilta raju tilitys voinnista: ”Mielenterveyteni oli pahassa paikassa”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”