Putouksen suosikkihahmo Jani-Petteriltä tänään levy – Mukana myös Robin!
Suomen suosituin 6-vuotias, esikoululainen Jani-Petteri julkaisee 23. toukokuuta debyyttialbuminsa Haittaakse? Levy on tekijänsä näköinen paketti musiikkia, huumoria sekä leikkimistä. Haittaakse? on lastenlevy, joka ilahduttaa koko perhettä. Levyllä Jani-Petteri laulaa poppia, rockia, punkkia – ja räppää! Mukana on myös muutama kappale J-P:n arkkivihollisesta Tero Högforsista. Levyn vieraileviin tähtiin lukeutuvat Suomen eturivin artistit kuten Herra Hevisaurus, Robin, Erin ja Yona. Tekijätiimistä puolestaan löytyy liuta musiikin ammattilaisia ja Putouksesta tuttuja kirjoittajia.
Ensimmäisenä singlenä albumilta julkaistaan tänään (perjantaina 27.4) single nimeltä J-P, jota Jani-Petteri kuvailee seuraavasti;
– J-P on supersankarilaulu, joka kertoo minusta. Olen itse kirjoittanut sen ja nimennyt kappaleen itseni mukaan. Laulu kertoo siitä kun larppaan yksin kotona. Se on lempipuuhaani heti lukemisen, filosofisen pohdiskelun ja venäläisen klassisen musiikin kuuntelun jälkeen.
Jani-Petteri kertoo albumin synnystä ja taustasta;
– En ole varsinaisesti ollut laulumiehiä, mutta terapeuttini suositteli minulle laulamista tunteiden purkamiseen. Näistä purkauksista syntyi tämä levy. Nykyään ääneni on notkea kuin täytetty puuma.
Yleensä yksin oleva Jani-Petteri kertoo vielä miten hän sai levylle vierailevia tähtiä; Levyllä vierailee arvostamiani laulajia, jotka ovat uusia ystäviäni. Viitsivitsi. Maksoin heille kaikki viikkorahani.
Dragsfjärdistä kotoisin oleva Jani-Petteri tuli suurelle yleisölle tutuksi alkuvuodesta MTV3-kanavalla esitetystä Putous-viihdeohjelmasta.
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn