Ressu Redford teki tyylikkään paluun – kuuntele täältä uusi single
Jo vuosikymmenien ajan suomalaisia musiikillaan viihdyttänyt Ressu Redford on julkaissut tänään uuden singlen ”Se olit aina sinä”.
Kappale on miehen ensimmäinen soolojulkaisu yli kymmeneen vuoteen ja se avaa Ressu Redfordin uuden musiikillisen aikakauden.
– Ihan mahtavaa saada julkaista omaa musiikkia pitkästä aikaa. Olen saanut tehdä biisejä ihan parhaiden tyyppien kanssa. Se ei ole mikään itsestäänselvyys. Olen odottanut tätä julkaisua innolla kuin pikkupoika, kommentoi Redford.
Ressu Redfordin uusi tuotanto tuo osuvalla tavalla esiin artistin vahvuuksia elämänmakuisine lyriikoineen ja tarttuvine kertosäkeineen. Sitä edustaa myös tänään julkaistu single, jonka tuotannosta vastaavat hittituottajat Jukka Immonen sekä Antti Riihimäki (RZY). Omatoimisena ja monipuolisena tekijänä tunnetun Redfordin uutta musiikkia ovat olleet työstämässä myös lukuisat muut musiikkialan ammattilaiset. ”Se olit aina sinä” -singlen sävellys- ja sanoitustyössä ovat olleet mukana Ilkka Wirtanen, Juho Sillanpää sekä Samuli Sirviö.
Ressu Redford on jättänyt vahvasti jälkensä suomalaiseen musiikkikenttään. Hänen uransa käynnistyi 1980-luvulla menestyksekkään Bogart Co. -yhtyeen keulahahmona, jonka jälkeen Redford siirtyi soolouralle. Vuonna 1991 julkaistu debyyttialbumi Ressu sijoittuu kaikkien aikojen myydyimpien kotimaisten albumien joukkoon 97 700 kappaleen myyntimäärällään. Myös Redfordin Laulussa on helppo rakastaa ja Taas aurinko nousee -albumit ovat kummatkin ylittäneet platinarajan.
Ressu Redfordin tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuvat klassikoiksi muodostuneet hitit ”Kuka on se oikea”, ”Kuusi kuuta” ja ”Saturnuksen renkaat” sekä lukuisat käännösiskelmäkappaleet, kuten ”Älä mee”, ”Kato mitä sä teit” ja ”Taas aurinko nousee”.
Lisää uutta musiikkia Ressu Redfordilta kuullaan myöhemmin tänä keväänä.
Kuuntele alta uusi single!
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”