Kuva: Instagram - Samu Haber
Samu Haber soolouralle! Ensimmäinen suomenkielinen kappale julkaistaan perjantaina: ”Paras lääke tunnemyrskyyn oli musiikki”
Sunrise Avenuen keulakuvana tunnettu Samu Haber, 44, siirtyy soolouralle. Haber on sanoittanut ja säveltänyt ensimmäisen suomenkielisen kappaleeensa Enkelten kaupunki, joka julkaistaan suoratoistopalvelu Spotifyssa perjantaina 13. marraskuuta. Kappaleen on tuottanut Jukka Immonen yhdessä Antti ”RZY” Riihimäen kanssa.
Haber luotsasi vuosien saatossa Sunrise Avenuen valtavaan menestykseen. Yhtye kuitenkin ilmoitti viime vuoden joulukuussa lopettavansa 17 vuotisen taipaleensa. Yhtyeen jäähyväiskiertue Helsingin Olympiastadionilla on koronan takia siirretty ensi vuoteen.
– Itse asiassa minähän taisin paljastaa suunnitelmani jo kirjassani, josta tarkkasilmäisimmät sen bongasivatkin, Haber kertoo tiedotteessa.
Haberin elämäkerta Forever Yours (Otava) julkaistiin viime lokakuussa. Kirjassa Haber kertoo, että lopettamispäätöksen jälkeen kappaleita alkoi syntyä kuin itsestään.
– Paras lääke siihen tunnemyrskyyn oli musiikki. Noiden kuukausien aikana syntyi myös halu palata juurille ja tuntui hyvältä palata kotiin. Se helpottunut ja haikea fiilis kiteytyi ihanasti tähän kappaleeseen, Haber kuvailee pian julkaistavan kappaleensa syntyä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Haber on valloittanut yleisöä myös Voice of Germany -ohjelman tähtivalmentajana. Lue myös: Samu Haberilla todettiin korona – yllättyi positiivisesta tuloksesta: ”Ei sitä välttämättä huomaa itse” Samu Haberin elämäkerta rikkoo ennätyksiä Suomessa ja Saksassa: ”Olen sanaton!”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?