Samuli Edelmann konserttisalikiertueelle – tässä paikkakunnat
Suomalaisten sydämiin itsensä lähtemättömästi laulanut ja näytellyt Samuli Edelmann lähtee vuosien tauon jälkeen konserttisalikiertueelle syksyllä 2015. Kahdelletoista paikkakunnalle ulottuva konserttikiertue käynnistyy Tampere-talosta 14. lokakuuta ja päättyy Helsinkiin Finlandia-talolle 7.marraskuuta.
– On yhtä aikaa jännittävää ja innostavaa nousta pitkän tauon jälkeen lavalle konserttisaleissa hienon bändini kanssa. Salien tunnelma ja keskittyneisyys avaavat erityisen mahdollisuuden tuoda laulut ja tekstit yleisölle, Samuli kertoo.
Samuli Edelmannin mittavan yli 20 vuotta jatkuneen uran varrelle mahtuu lukuisia klassikkohittejä sisältäneitä menestysalbumeita sekä ikimuistoisia roolisuorituksia niin televisiossa kuin elokuvissakin. Konserttikiertue on läpileikkaus Samulin monimuotoiseen tuotantoon ja siellä kuullaan isoimpien pop-hittien lisäksi tunnelmallisia paloja mm. Vaiheet-levyltä.
Konserttipaikkakunnat:
14.10. Tampere, Tampere-talo
15.10. Jyväskylä, Paviljonki
16.10. Oulu, Madetojan sali
17.10. Kuopio, Musiikkikeskus
21.10. Lahti, Sibeliustalo
22.10. Turku, Logomo
23.10. Pori, Promenadisali
24.10. Hämeenlinna, Verkatehdas
29.10. Viitasaari, Viitasaari Areena
30.10. Savonlinna, Savonlinnasali
31.10. Imatra, Kulttuurikeskus
7.11. Helsinki, Finlandia-talo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne