
Suomen merkittävin metallilevy-yhtiö täyttää 20 vuotta
Spinefarm Records juhlii tänä vuonna 20 – vuotista taivaltaan Suomen merkittävämpänä metallilevy-yhtiönä. Riku Pääkkösen aikoinaan perustama ja sittemmin osaksi Universal Musicia myymä Spinefarm on vuosien saatossa pysynyt vahvana ja arvostettuna levymerkkinä. Riku Pääkkönen kommentoi Spinefarmin alkua näin: ”Spinefarm lähti harrastuksesta ja innostuksesta musiikkiin – en ajatellut että siitä muodostuisi työ, saati että siitä voisi joskus saada jopa palkkaa.” Spinefarmin menestyksekkäimpiä artisteja ovat olleet mm. Children Of Bodom, Viikate, Sonata Arctica, Ensiferum, Swallow The Sun, Moonsorrow ja Nightwish.
Spinefarm juhlii merkkivuottaan mm. erityisillä albumijulkaisuilla ja keikoilla.
Lokakuussa Spinefarm Records julkaisee Rytmihäiriön ”Surman siipien havinaa” –albumin, ensimmäistä kertaa cd:nä. Kyseessä on Spinefarmin kaikkien aikojen ensimmäinen täyspitkä, vuonna 1991 alun perin julkaistu albumi. Viime kesänä Spinefarmin artistit viettivät 10 päivää kesäleirillä biisejä tehden, jonka tuloksena julkaistaan marraskuussa Spinefarm All Stars: ”The Summercamp Sessions” – levy. Levyllä on mukana mm. Ensiferumin, Moonsorrow’n, Shiningin, Kiuaksen ja Swallow The Sunin jäseniä.
Lokakuun 14. päivä Helsingin Nosturissa järjestetään ”Very Possessed – 20 Years Of Spinefarm Records” –tapahtuma, jossa esiintyvät Ensiferum, Metsatöll, Kiuas ja Crimfall. Seuraavana päivänä samat artistit esiintyvät Tallinnan Rockcafessa Moonsorrow’lla vahvistettuna. Viikkoa myöhemmin 22.10. Ensiferum, Metsatöll, Profane Omen ja MyGrain esiintyvät Tampereen Yo-talolla osana Lost In Music –tapahtumaa.
Juhlia jatketaan ensi vuoden alkuun saakka: tammikuussa luvassa on muutaman vuoden tauon jälkeen paluu Itämerelle, eli Spinefeast-risteily! Risteilyllä esiintyvät mm. Viikate, Shining (Ruotsi), Amaranthe (Ruotsi), Dragonforce (Iso-Britannia) Swallow The Sun, Profane Omen, Bob Malmström, Kiuas ja Deepsnake. Artistikattaukseen on luvassa vielä yksi ulkomainen kiinnitys.
Spinefarmin label manager Teemu Suominen kommentoi yhtiön kahtakymmentä vuotta:
“Spinefarmin 20-vuotinen historia on kunniakas ja se on käytännössä aikanaan määritellyt suomalaisen metallin aseman maailmalla. Toki menestyksekäs historia luo painetta säilyttää asema tulevaisuudessakin, vaan eiköhän se tällä rosterilla ja henkilökunnalla taitu. Ja onneksi pitkätukat ovat sellainen poikkeuma ihmisrodussa, että nuo tuppaavat edelleen ostamaan levyjä. Eli kyllä isoin kumarrus menee pörinää kuunteleville ihmisille ennen kaikkea! Juuri te, tulkaa keikoille, ottakaa huikka, Spine maksaa!”
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”
- Elina Gustafsson muistelee Anskua – ”Jotenki tosi brutaalia”
- Kasinorakastajan blogi: Mihin meitä viet ministeri Rantanen?
- Vyyhti Prinssi Harryn ympärillä kiristyy – ”Hänen on aika lähteä kotiin”
- Kerttu Rissaselta paljastus Amanda Harkimosta – Amanda kertoo käskyttäneensä Kerttua
- Sanna Marinilta harvinainen perhepäivitys
- JP Kukkosen ex-vaimo Netta katosi eron myötä julkisuudesta – luksus kelpaa edelleen
- Asiantuntija teilaa Meghanin kauneusvinkin – varoittaa katsojia
- Rita Niemi-Manninen paljastaa: Asumusero
- Rita Niemi-Manninen paljastaa: Asumusero
- Kerttu Rissaselta paljastus Amanda Harkimosta – Amanda kertoo käskyttäneensä Kerttua
- Sanna Marinilta harvinainen perhepäivitys
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Elina Gustafsson muistelee Anskua – ”Jotenki tosi brutaalia”
- Vyyhti Prinssi Harryn ympärillä kiristyy – ”Hänen on aika lähteä kotiin”
- Prinsessa Catherine kertoi eronneensa prinssi Williamista – William dumppasi puhelimitse
- JP Kukkosen ex-vaimo Netta katosi eron myötä julkisuudesta – luksus kelpaa edelleen
- Sara Sieppi esittelee ökytuotteitaan – ”Välttämättömyyksiä”
- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”