Tarja Turunen joutui piinaavaan tilanteeseen – vainoaja lähetti seksin ja väkivallan täyteisiä kirjeitä
Nightwish-yhtyeestä aikoinaan tunnetuksi tullut laulajatähti Tarja Turunen avautuu uudessa Laulun virta veressäni (Bazar) -elämäkerrassaan ahdistavasta tilanteesta, johon joutui vuosia sitten.
Turunen paljastaa kirjoittaneensa piinaavan kokemuksensa pohjalta 500 Letters -nimisen kappaleen, joka julkaistiin vuonna 2013. Kappaleessa lauletaan vainoajasta, joka alkoi lähettämään Turuselle hyytäviä kirjeitä.
– Tämä suomalainen kaveri alkoi lähetellä väkivallan ja seksin täyteisiä kirjeitä kotiosoitteeseeni aina kahden viikon välein, Turunen kertoo kirjassa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jossain vaiheessa Turuselle selvisi, että viestien lähettäjä oli potilaana psykiatrisessa sairaalassa. Asiasta järkyttynyt hoitohenkilökunta meni potilaan asuntoon ja löysi sisältä 500 Turuselle osoitettua kirjettä.
Turunen joutui turvautumaan poliisiin, jotta kirjeet saatiin loppumaan. Ahdistelu ei kuitenkaan päättynyt vielä siihen, sillä Turusen aviomies Marcelo Cabuli alkoi saamaan soittoja tuntemattomasta numerosta.
– Tyyppi vain toisteli nimeäni; hän oli todella sairas, Turunen kuvailee kirjassa.
Lopulta puhelut loppuivat. Turunen on kuitenkin saanut kärsiä piinaajista myös myöhemmin urallaan.
Lue myös:
Me Naiset: Tarja Turunen paljasti saaneensa aivoinfarktin – ”En enää mieti tapahtunutta päivittäin”
Tarja Turusen perhe kasvoi – supersuloiset Taika ja Salmiakki ihastuttavat somessa
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä