The Prodigy rantautuu Helsinkiin marraskuussa
Elektronisen musiikin shokeeraava pioneeri The Prodigy tuo The Day Is My Enemy Arena Tour -shownsa lokakuussa Pohjoismaihin. Suomen vuoro koittaa tiistaina 3. marraskuuta, jolloin Helsingin Jäähallissa koetaan maailmanluokan esitys spektaakkelimaisen valoshown kera. Voit virittäytyä keikkatunnelmaan yläpuolella näkyvän videon ”Get Your Fight On” myötä!
Rajuista areenarockia ja punkin kapinahenkeä yhdistelevistä lavaesiintymisistään tunnettu The Prodigy on parhaillaan tien päällä. Kanadan ja Yhdysvaltain keikoilta vastikään
kotikonnuilleen palannut shokkitrio suuntaa lokakuun alussa kiertuekaravaaninsa nokan kohti Pohjoismaita ja Venäjää.
The Prodigyn maaliskuussa julkaistu ja kautta linjan huikeat arviot osakseen saanut The Day Is My Enemy -albumi meni suoraan Brittilistan ykköseksi julkaisuviikollaan; albumi ja sitä seuranneet live-keikat ovat loistava näyttö yhtyeen aina ajan hermolla sykkivästä elinvoimaisuudesta.
Vuonna 1990 Englannin Essexissä perustettu The Prodigy lukeutuu kiistatta oman tyylisuuntansa pioneereihin, lunastaen aggressiivisella big beatin, rave-musiikin ja punkin yhdistelyllään paikkansa elektronisen musiikin historiassa.
Yli 25 miljoonaa albumia uransa aikana myyneen The Prodigyn omintakeinen musiikillinen ja ulkoinen tyyli tunnetaan kaikkialla maailmassa. Tämän lukuisilla musiikkialan arvostetuimmilla tunnustuksilla palkitun alansa uranuurtajan suurimpia hittejä ovat mm. ”Charly”, ”Outer Space”, ”No Good (Start The Dance)”, ”Voodoo People”, ”Poison”, ”Firestarter” sekä ”Smack My Bitch Up.”
Suuren yleisön tietoisuuteen The Prodigy nousi vuonna 1991 ”Charly” -debyyttisinglellään sekä seuraavana vuonna julkaistulla Experience -albumillaan. Molempia on sittemmin pidetty brittiläisen rave-musiikin virstanpylväinä. Yhtyeen kaikki seuraavat viisi albumia – Music for the Jilted Generation (1994), The Fat of the Land (1997), Always Outnumbered, Never Outgunned (2004), Invaders Must Die (2009) ja The Day Is My Enemy (2015) – ovat nousseet listaykkösiksi sen kotimaassa sekä listakärkiin useimmissa Euroopan maissa. Yhtyeellä on vannoutuneita faneja kaikkialla maailmassa aina Yhdysvaltoja ja Aasiaa myöten.
Yhtyeen kuudetta studioalbumia, The Day Is My Enemy, työstettiin kuuden vuoden ajan ja lopputuloksena yhtyeen nokkamies Keith Flint, kosketinsoittaja-tuottaja Liam Howlett sekä MC-osuuksista vastaava Maxim ovat jälleen osoittaneet omaavansa Midaksen kosketuksen mitä räjähtävän tinkimättömään elektroniseen soundiin tulee. Mm. Kerrang!-lehti kuvaili albumia ”vuoden mielenkiintoisimmaksi – ja vihaisimmaksi – brittialbumiksi.”

The Prodigy (UK) Helsingin Jäähallissa tiistaina 3.11.2015 klo 20.00 (ovet auki klo 18.30)
Liput: 62,50e/52,50e (sis. toimituskulut)
Lipunmyynti:
Menolippu: www.menolippu.fi -verkkokauppa
Lippupalvelun palvelupisteet, verkkokauppa ja puhelinmyynti puh. 0600 10 800 (1,98e/min + pvm)
VIP PRODIGY -illallispaketti alkaen 159,96 €
VIP-pakettien myynti vain Menolipusta www.menolippu.fi, [email protected], puh. 010 841 41 85
Konsertin järjestäjä: Eastway Live
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!