Uniklubin Jussilta sooloalbumi
”Nefernefernefer”-single julkaistaan 17.10.2011
Viisi studioalbumia ja kokoelmalevyn Uniklubin rivistössä julkaisseelta Jussi Selolta ilmestyy debyyttisoololevy maaliskuussa. Tätä ennen kyseiseltä, vielä nimeämättömältä albumilta kuullaan ”Nefernefernefer” -single, joka on nyt saatavana digikaupoista.
Biisiin kuvataan video lokakuun aikana Egyptissä.
Nefernefernefer-nimi on peräisin Mika Waltarin ”Sinuhe egyptiläinen” -kirjasta, josta Jussi Selo on ammentanut enemmänkin aiheita soololleen. Nefernefernefer on nainen, johon Sinuhe rakastuu tulisesti kohtalokkain seurauksin.
Jussi Selon soolomateriaali tulee ottamaan pesäeroa Uniklubin materiaaliin, sillä soololla kuullaan laajemmin eri soittimia, erityisesti jousia. Kokonaisuudessaan biisimateriaali on laajempi ja popimpi. Jussi Selo kuvailee myös biisien tunnelmia erilaisiksi kuin Uniklubin repertuaarissa. ”Bändi on luonut omanlaisensa soundin tämän päivän poprock-musiikkiin”, kommentoi lopputulosta Jussi Selo.
Nefernefernefer-orkesterin alkutaival lähti rumpalin ja laulajan ajatuksesta tehdä musiikkia yhdessä. ”Ajatus soolosta oli pyörinyt päässäni. Tein viime kesänä biisejä ja huomasin, että niissä oli eri fiilis kuin Uniklubin jutuissa. Oli jotenkin saatava ilmaa jostain muualta välillä. Kaikki nämä palaset loksahtelivat pikku hiljaa kohdilleen treenikämpällä, puistoissa ja hämyisissä kuppiloissa”, Jussi kertoo soololevyajatuksen synnystä.
Jussi Selon sooloa on valmisteltu koko syksyn ajan Tampereen Headline-studiolla Jani Viitasen huomassa. ”Vanhan liiton mies on saanut hyvin mehut irti tampereliaista hipeistä”, naurahtaa Selo.
Jussi Selo & Nefernefernefer lähtee levyn myötä myös kiertueelle ja paikkakunnat julkistetaan myöhemmin.
Jussi Selo & Nefernefernefer -kokoonpano:
Jussi Selo – laulu
Samppa Pyykkönen – basso
Jussi Ojanen – kitara
Olli Sopanen – sello, busuki
Alarik Valamo – rummut
Tuomas Lepistö – koskettimet
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Harryn ja Meghanin tuska: mistä kaivetaan rahat ökyilyyn?
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Kasinorakastajan blogi: Hyviä muutoksia ja ihmeellistä lässytystä
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Aleksi Valavuori väitti hoitaneensa verovelkansa – ulosottorekisterissä näkyy yhä yli miljoona euroa
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä