Vielä koittaa uusi aika – Egotripille uusi rumpali
Yksi ajanjakso Egotripin historiassa saa päätöksensä 14. joulukuuta, kun yhtyeen rumpali Sampo Haapaniemi jättää bändin rivit omistaakseen enemmän aikaa projekteilleen. Mies on viime vuosina kunnostautunut yhtenä Suomen kysytyimpänä soittajana, tuottajana ja miksaajana.
Sampo liittyi yhtyeeseen syksyllä vuonna 1996. Hän korvasi kahdella aikaisemmilla levyillä (Egotrippi, Superego) soittaneen Mikko ”Pide” von Hertzenin. Tästä jatkui lähes kaksikymmentä vuotta kestänyt yhteinen taival, josta koko yhtye on äärimmäisen ylpeä.
– Vaikka ensin tuntui vaikealta löytää ehdokkaita uudeksi rumpaliksi, ratkaisu löytyi lopulta yllättävän läheltä. Pannujen taakse istahtaa 20-vuotisjuhlakiertueen jälkeen Risto Niinikoski, joka on yhtyeemme ystävä jo monen vuoden takaa. Heti koesoiton ensi tahdeista lähtien oli selvää, että Risto istuu bändiin niin soiton kuin henkilökemian puolesta ja tuo mukanaan valtavasti uudenlaista draivia, intoa ja taitoa. Risto on monille tuttu mm. Samuli Edelmannin, Hanna Pakarisen ja Johanna Kurkelan yhtyeistä sekä Vain elämää -sarjan rumpalina. Tervetuloa Risto!, kertoo Egotrippi.
Egotripillä on vielä muutama keikka ennen tätä vaihdosta jäljellä ja he aikovatkin nyt keskittyä nauttimaan täysin siemauksin näistä jäljellä olevista hetkistä lavalla Sampon kanssa.
– Eikä tässä vielä kaikki! Olemme keikkailun lomassa aloittaneet jo seuraavan studioalbumimme kasaamisen. Työ on vielä alkuvaiheessa, mutta ensimmäiset askeleemme Riston kanssa ovat olleet vähintäänkin lupauksia herättäviä. Sen verran lupauksia herättäviä, että olemme jo varanneet ensimmäiset studiosessiomme tammikuulle. Hommat siis jatkuvat. Vielä on liian aikaista lupailla uuden albumin julkaisuajankohtaa, mutta tulemme taatusti tekemään töitä sen eteen, että se tapahtuu ennemmin kuin myöhemmin. Viimeisimmän albumimme myötä päästiin taas kiinni tekemisen meininkiin, motivaatio on korkealla ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Vuonna 2014 emme hiljene myöskään keikkarintamalla. Järjestämme aiheesta valtakunnallisen tiedotustilaisuuden myöhemmin ;-), Egotripin leiristä kerrotaan.
– Toivotamme rakkaalle ystävällemme Sampolle onnea ja menestystä hänen tuleville suunnitelmilleen. PAM PAM, toivottaa Egotrippi.
20-vuotisjuhlakiertueen jäljellä olevat keikat:
28.11. Pori, Bar Kino
29.11. Rauma, Kalliohovi
30.11. Turku, Kooma
05.12. Jyväskylä, Lutakko
06.12. Nilsiä, Tahko Piazza
12.12. Helsinki, Tavastia
13.12. Helsinki, Tavastia *LOPPUUNMYYTY*
14.12. Turku-Tukholma, Viking Line, Grace-risteily
www.egotrippi.com
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla