Yöltä uutta materiaalia!
Kansakuntamme mieliin piirtyneet ja toivelaulukirjoihinkin päätyneet laulut kirjoittanut Yö-yhtye julkaisee uutta materiaalia. Perjantaina 9.11. julkaistavan ”Pelko ja rakkaus” -albumin nimibiisi julkaistaan 10.8. ja se on jo nyt kuultavissa:
Kappaleen on säveltänyt Petri Somer ja sanoittanut Eija Hinkkala.
”Pelko ja rakkaus ovat ihmiselon kaksi ääripäätä, jotka kuitenkin aina nivoutuvat toisiinsa. Ne ovat läsnä ihmisen elämän joka käänteessä”, Yön Olli Lindholm sanoo.
Yö lähtee lokakuussa mittavalle, albumin nimeä kantavalle kiertueelle. Keikoilla panostetaan myös visuaalisuuteen; konsertissa käytetään paljon erilaisia valoja, kuvia ja animaatioita. Luvassa on puoliakustista ja perinteistä Yö-menoa. Uusien kappaleiden lisäksi kiertueella kuullaan myös vanhempaa materiaalia ja uran varrelta poimittuja harvinaisuuksia. Kokoonpano nähdään 30 keikalla eri puolilla Suomea.
”Pelko ja rakkaus” -kiertue
4.10. Rovaniemi, Korundi
5.10. Kuusamo, Kuusamotalo
6.10. Kuhmo, Kuhmotalo
11.10. Järvenpää, Sibeliussali
12.10. Hämeenlinna, Verkatehdas
13.10. Hämeenlinna, Verkatehdas
19.10. Imatra, Virta
20.10. Jyväskylä, Paviljonki
24.10. Mikkeli, Mikaeli
25.10. Savonlinna, Savonlinnasali
26.10. Lappeenranta, Lappeenrantasali
27.10. Joensuu, Carelia Sali
31.10. Kuopio, Musiikkikeskus
1.11. Raahe, Raahesali
2.11. Oulu, Madetojan Sali
3.11. Kokkola, Snellman-sali
9.11. Helsinki, Finlandia-talo
10.11. Helsinki, Finlandia-talo
16.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
17.11. Pori, Promenadikeskus
18.11. Pori, Promenadikeskus
23.11. Vuokatti, Holiday Club Katinkulta Areena
24.11. Jämsä, Himosareena
30.11. Tallinna, Nokia Kontserdimaja
7.12. Turku, Logomo
8.12. Härmä, Härmän kuntokeskus
13.12. Lahti, Sibeliustalo
14.12. Lahti, Sibeliustalo
15.12. Tampere, Tampere-talo
16.12. Tampere, Tampere-talo
- Erja Lyytinen kuumissa bikinikuvissa: ”Ostin bikinit second hand -kaupasta 25 vuotta sitten”
- Seiska: Mikko Leppilammen väitetystä seksuaalisesta häirinnästä on tihkunut uutta tietoa julkisuuteen
- Kasinorakastajan blogi: Tämän hetken kuumimmat uudet slotit!
- Näyttelijä Mikko Leppilampea epäillään seksuaalisesta ahdistelusta
- Nyt on kuumaa! Iida Vainio poseeraa yllättävän esineen kanssa
- Britney Spearsin lähipiiri: Britney on toimintakyvytön
- Huhhuh! Erika Vikman poseeraa pylly paljaana!
- Kasinorakastajan blogi: Vappua kohti uusilla peleillä!
- Martina Aitolehden pysäyttävä uutinen: ”Mutta nyt on aika kääntää sivua”
- Kasinorakastajan blogi: Suomen lisenssin kohtalo – Toistaako Suomi muiden virheet?
- Erja Lyytinen kuumissa bikinikuvissa: ”Ostin bikinit second hand -kaupasta 25 vuotta sitten”
- Seiska: Mikko Leppilammen väitetystä seksuaalisesta häirinnästä on tihkunut uutta tietoa julkisuuteen
- Nyt on kuumaa! Iida Vainio poseeraa yllättävän esineen kanssa
- Britney Spearsin lähipiiri: Britney on toimintakyvytön
- Näyttelijä Mikko Leppilampea epäillään seksuaalisesta ahdistelusta