Näin monen drinkin jälkeen olet viehättävimmilläsi – luku voi yllättää!
Tutkijat vahvistavat, että alkoholi vaikuttaa ulkoiseen vetovoimaan, eli siihen miten viehättävänä ihmiset näkevät sinut. Mutta tiesitkö, kuinka monen alkoholiannoksen jälkeen olet viehättävimmilläsi? Tuskin ainakaan olet kauneimmillasi enää siinä vaiheessa, kun olet oksentamassa lattialle, tai askeleesi kiemurtelevat kuin merimiehellä.
Kysymykseen saatiin selvyys, kun Bristolin yliopisto suoritti tutkimuksen alkoholin vaikutuksesta ihmisen vetovoimaan. Tutkijat ottivat valokuvia yliopiston oppilaista ensin ennen alkoholiannoksen nauttimista selvänä, sitten yhden viinilasillisen jälkeen ja lopuksi kahden lasillisen jälkeen. Kuvat annettiin katseltaviksi eri ryhmille, jotka koostuivat selvin päin olevista opiskelijoista. Opiskelijaryhmät vertailivat kuvia toisiinsa ja antoivat niistä omat arvionsa kuvissa olevien henkilöiden viehättävyyden perusteella.
Tutkimuksen perusteella selvitettiin viehättävyyden kannalta optimaalinen alkoholiannosten määrä, joka osoittautui olevan tasan yksi. Tutkimuksen mukaan yhden alkoholiannoksen jälkeen henkilö näyttää viehättävämmältä, kuin täysin selvänä. Tutkijat selittävät tulosta siten, että ensimmäisen annoksen jälkeen pupillit laajentuvat ja lihakset rentoutuvat, minkä ansiosta ihminen heijastaa itsestään positiivisempia piirteitä. Myös poskien punoitus hieman lisääntyy, mikä antaa elinvoimaisen ja terveen vaikutelman. Jo toisen alkoholiannoksen jälkeen nämä positiiviset merkit muuttuvat negatiivisiksi.
Ensi kerralla siis, kun olet viettämässä iltaa, paina mieleesi yhden alkoholiannoksen nyrkkisääntö, ellet halua viettää yötäsi yksin!
Lähde: mtv.com
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”