Nousseet hinnat, pidentyneet odotusajat ja Kelan uhkasakot – menikö Suomen taksiuudistus täysin monkään?
Onko sinulla ollut huonoja taksikokemuksia viime kesänä voimaan astuneen taksiuudistuksen jälkeen? Monilla on.
Taksiliikenteen siirtyminen vapaaseen markkinamalliin ei alkanut hallituksen odottamalla tavalla, eikä taksiliikenne toimi vieläkään tyydyttävällä tasolla.
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) ajoi taksiuudistuksen läpi ja arvioi etukäteen, että hinnat laskevat ja käyttäjäystävällisyys paranee uudistuksen myötä. Toisin kävi.
Eräs taksiasiakas tuskaili Iltalehdelle, että kyyti Tallinnan-laivalta Länsisatamasta Espoon perukoille maksoi aiemmin 51 euroa – nyt sama reissu mentiin hintaan 81 euroa. Toki ruuhkaa oli. Vieläkin kovemmasta rahastuksesta kertoi Helsingin Uutisten haastattelema taksitarkastaja, jonka mukaan muutaman kilometrin kyyti Lauttasaaresta Helsingin keskustaan on saattanut maksaa jopa 85 euroa. Arviot hintojen kallistumisesta liikkuvat 4 prosentista jopa pääkaupunkiseudun 30 prosenttiin juurikin aikavelotuksen ansiosta.
SDP:n kansanedustaja Katja Taimela arvostelee voimakkaasti Bernerin aikaansaamaa taksiuudistusta.
– Jo tässä vaiheessa näyttää vahvasti siltä, että Sipilän hallituksen taksiuudistus ei tule täyttämään sille asetettuja tavoitteita. Samalla uudistuksen uhkakuvat näyttävät toteutuvan ennakoidusti. Palaute on ollut murskaavaa: tilattua taksia ei näy eikä kuulu, hinnat ovat nousseet ja taksista riippuvaiset erityisryhmät kuten liikuntavammaiset, näkö -ja kuulovammaiset kokevat turvattomuutta. Tärkeitä lääkäriaikoja on mennyt sivu suun.
Taimelan mukaan Kela on joutunut käyttämään uhkasakkoa ja uudelleenkilpailuttamista tilanteen saamiseksi hyväksyttävälle tasolle. Taimela syyttää Berneriä vastuun välttelystä.
– Ministeri Berner on toistuvasti todennut, ettei liikennepalvelulain uudistuksessa säädetty mitään Kela-kyydeistä ja kilpailutus on Kelan vastuulla. Lain tuoma uudistus kuitenkin sekoitti yhdessä yössä markkinat, joita Kela kilpailuttaa.
Ministeri Berner tiedotti tiistaina, että jos viraston epäilemä välityskeskusten harjoittama taksiyritysten syrjintä ja epätasapuolinen kohtelu pitää paikkansa, on vakavasti pohdittava, pitääkö taksivälityskeskukset ottaa tiukemman sääntelyn piiriin.
STT
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Martina Aitolehti paljastaa tienestinsä kohumatsista: ”Niin paljon rahaa”
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa
- Verottaja hakee Duudsoneista tutun Jukka Hildénin yritystä konkurssiin
- Huh! Kaisa Mäkäräisellä valtava eläkepotti
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- Ensimmäinen TTK-pudotus kuohuttaa – ”Ei Uniikki nyt näin huono ollut”
- KS: Seppo Hovi, 79, jäi leskeksi – löysi uuden kumppanin ja jätti Helsingin
- Krista Tervolta iso ilmoitus: vaihtoi nimeään!
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- Martina Aitolehti paljastaa tienestinsä kohumatsista: ”Niin paljon rahaa”
- KS: Seppo Hovi, 79, jäi leskeksi – löysi uuden kumppanin ja jätti Helsingin
- Huh! Kaisa Mäkäräisellä valtava eläkepotti
- Martina Aitolehti tyrmättiin – Esko Eerikäinen laukoi suorat sanat julkkisottelusta
- Verottaja hakee Duudsoneista tutun Jukka Hildénin yritystä konkurssiin
- Nyt puhuu Olivia Oraksen Johanna-äiti
- Anu Sinisalolla uusi parisuhde: ”Tuntuu ihanalta”