10 ongelmaa, joista tulet kärsimään, jos et harrasta tarpeeksi seksiä
Seksi on tärkeä osa hyvinvointiamme. Jos sitä ei saa tarpeeksi, mieli ja keho kärsivät.
Brittiläistutkimuksen mukaan saarivaltiolaiset harrastavat seksiä keskiarvoisesti 5 778 kertaa elämänsä aikana. Luku on oletettavasti melko samanlainen myös Suomessa, mutta monille seksikertojen lukumäärä jää niin Britanniassa kuin Suomessakin huomattavaksi pienemmäksi, ja se ei ole terveyden kannalta hyvä asia.
Alle on listattu 10 terveydellistä haittaa, jotka aiheutuvat liian vähäisestä seksistä.
1. Aivosi toimivat huonommin
Tutkimuksissa on osoitettu, että seksin harrastaminen tekee sinut iän myötä fiksummaksi! Oxfordin ja Coventryn yliopistojen erillisissä tutkimuksissa selvisi, että enemmän seksiä harrastaneet ihmiset pärjäsivät kokeissa muita paremmin. Tutkimuksissa on myös todennettu, että keski-ikäisille rotille kasvoi uusia aivosoluja säännöllisen seksin seurauksena.2. Vaikeampi kiihottua
Naisten kostumisen vähenemisen lisäksi keho suhtautuu muutenkin epäsuotuisasti seksin puutteeseen. Pitkään kestänyt kuiva kausi voi hankaloittaa kiihottumista ja tehdä orgasmin saamisen vaikeammaksi.3. Enemmän stressiä
Petipuuhat lievittävät työstä ja arkiselämästä aiheutunutta stressiä. Biological Psychology -lehdessä vuonna 2005 julkaistussa tutkimuksessa todettiin seksin olevan huomattavasti tehokkaampi stressin lievittäjä kuin masturbaatio. Seksi vapauttaa aivoihin suuren määrän endorfiineja sekä oksitosiini-hormonia, jotka voivat vähentää stressihormoni kortisolin vaikutuksia.4. Erektio-ongelmat
Amerikkalaisessa tutkimuksessa vuonna 2008 osoitettiin, että kuivaa kautta läpikäyneet miehet saivat huomattavasti todennäköisemmin erektio-ongelmia, kuin enemmän säännöllisesti seksiä harrastaneet miehet.5. Heikompi immuunipuolustus
Kehon immuunipuolustusjärjestelmä saa valtavan buustin seksistä. Tämä johtuu siitä, että seksin aikana kehoon vapautuu Immunoglobuliini A -nimistä vasta-ainetta, jolla on keskeinen rooli erityisesti ruuansulatuskanavan ja hengitysteiden limakalvojen immuunitoiminnassa. Vähentynyt seksi johtaa heikompaan immuunipuolustukseen.6. Kasvattaa riskiä sydänsairauksiin
Eräässä tutkimuksessa saatiin selville, että jos mies harrasti seksiä kaksi kertaa viikossa, hänen riskinsä verisuonien tukkeutumiselle puolittui verrattuna niihin, jotka harrastivat seksiä kerran kuukaudessa. Säännöllisestä seksistä nauttivilla miehillä arvioidaan olevan muita miehiä parempi verenkierto ja terveemmät verisolut. Tämä ei kuitenkaan päde naisiin, joiden kiihottuminen ei liity niin tiiviisti verenkiertoon.7. Pahemmat kuukautiskivut
Jos nainen kärsii kovista kuukautiskivuista, seksi kuukautisten aikana voi lievittää vaivoja.8. Vaginan ”kuivuminen”
Pitkän kuivan kauden aikana vaginan kostumiskyky voi heikentyä. Tämän uskotaan johtuvan vähentyneestä estrogeenin määrästä.9. Kasvattaa riskiä eturauhassyöpään
Amerikkalaistutkimuksessa havaittiin, että miehillä, jotka saavat siemensyöksyn vähintään 21 kertaa vuodessa, on 33 prosenttia pienempi riski sairastua eturauhassyöpään verrattuna harvemmin laukeaviin miehiin. Orgasmi vähentää stressiä ja auttaa sääntelemään solujen aineenvaihduntaa.10. Porno voi olla haitaksi
Kolmikymppisiään lähenevät miehet voivat kärsiä keski-ikäisten miesten seksiongelmista, jos he katsovat paljon pornoa. Asiantuntijoiden mukaan pornon katselu voi turruttaa miehet, jolloin heidän on vaikeampi kiihottua kumppanin kanssa. Lähde: Daily Star Kuva: PixabayLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Huhut ovat sittenkin totta!