3 merkkiä, että olet valmis aloittamaan deittailun eron jälkeen
Erosta toipuminen on yksi elämän haastavimpia aikoja ja sinkkuuteen tottuminen vie useimmilla hieman aikaa. Jossain vaiheessa täytyy kuitenkin pohtia, oletko valmis aloittamaan deittailun.
Jokainen meistä on erilainen, ja deittailun aloittamisen ajankohta on henkilökohtainen päätös. Myös se, miten vaikea ero oli ja miten pitkään suhde kesti vaikuttaa siihen, kuinka pian olet valmis taas laittamaan itsesi likoon.
Tässä on kolme ohjenuoraa, jotka auttavat sinua päättämään, oletko jo valmis tapailemaan uusia ihmisiä.
1. Olet ottanut omaa aikaa
Suurimmassa osassa parisuhteita molemmat kumppanit joutuvat tekemään kompromisseja. Ennen kuin hyppäät takaisin deittailurulettiin, vietä aikaa itsesi kanssa. Kun olet viettänyt pitkään paljon aikaa toisen ihmisen seurassa, olet väistämättä muuttunut enemmän tai vähemmän. Eron jälkeen kannattaa siis ottaa aikaa itsensä löytämiseksi yksilönä.2. Haavasi ovat parantuneet
Jokainen eron kokenut tietää, että sitä seuraa toipumisen kausi. Kannattaa ottaa huomioon suhteen yksityiskohdat ja eron syyt, kun miettii, kuinka kauan kannattaa odottaa ennen deittailun aloittamista. Jos suhde päättyi yhteisymmärryksessä ja hyvissä väleissä, toivut erosta luultavasti nopeammin, kuin jos ero oli dramaattinen tai tulit jätetyksi.3. Olet päässyt täysin yli exästäsi
Eron hyväksyminen on usein prosessi, joka ei tapahdu yhdessä yössä. Exän ajatteleminen viikkoja ja kuukausiakin eron jälkeen on aivan normaalia. Jos exäsi on aamulla herätessäsi yhä ensimmäinen asia mielessäsi, et luultavasti ole vielä valmis tapailemaan muita. Lähde: Elite Kuva: PixabayLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta