Ihmisten mielialat muuttuvat vuodenaikojen mukaan ja samoin käy myös seksin kanssa. Voisi ajatella, että kesällä ollaan innostuneimpia seksin suhteen, mutta itse asiassa asiantuntijoiden mukaan pariskunnat harrastavatkin seksiä eniten talvella.
Psykoterapeutti Kelley Kitley kertoo, että talvella pariskunnilla on vähemmän häiriötekijöitä ja he viettävät muutenkin enemmän aikaa keskenään. Näin ollen seksinkin harrastaminen lisääntyy.
Jos kumppani ei lämpene seksiehdotuksillesi, voit kertoa hänelle yllä mainitut faktat ja muistuttaa, että seksin harrastamisesta talvella on lukuisia terveydellisiä hyötyjä. Alle on listattu viisi kiistatonta etua seksipuuhille talviaikaan.
1. Seksi vapauttaa endorfiineja
Seksi on liikuntaa ja se vapauttaa endorfiineja, jotka saavat sinulle hyvän olon. Seksi myös edistää suhteen laatua ja tuo apua talven pimeyteen vähentämällä masennusta!
2. Seksi parantaa vastustuskykyä
Ehkäiset talviflunssaa tehokkaasti harrastamalla seksiä! Vaikka orgasmi ei korvaa esimerkiksi flunssalääkkeitä, se kohentaa kehon vastustuskykyä. Erään tutkimuksen mukaan syljen flunssaa ehkäisevän vasta-aineen tasot ovat huomattavasti korkeammat niillä, jotka harrastavat seksiä 1-2 kertaa viikossa verrattuna niihin, jotka sekstailevat vähemmän kuin kerran viikossa tai eivät ollenkaan.

3. Seksi vähentää stressiä
Stressin vähentäjänä seksi ei tietenkään ole riippuvainen vuodenajasta, mutta talvella sille on enemmän tarvetta, kun monien stressitasot tuppaavat nousemaan. Tutkimukset osoittavat, että seksi rentouttaa hermostoa ja hengityselimistöä. Pitäkää siis toisenne lämpiminä talvella!
4. Seksi edistää unta
Kun ilma on kuivaa talvella, saatat herätä kurkkukipuun tai nuhaan. Orgasmi ennen nukkumaan menoa edistää unta, sillä sen vapauttamat aineet saavat sinut rennoksi ja uneliaaksi!
5. Miehet kiihottuvat enemmän talvella
Miehillä on taipumus haluta seksiä enemmän juuri talvikuukausina. Kelley Kitleyn mukaan talvella on näkyvissä vähemmän paljasta ihoa kuin kesällä, joten miehet ovat innoissaan näkemään, mitä vaatteiden alta paljastuu.
Eli sitten ei muuta kuin petihommiin!
Lähde: POPSUGAR