6 vinkkiä – näin teet lähtemättömän vaikutuksen
Useimmat meistä pyrkivät olemaan jollakin tavalla ikimuistoisia, joka on erityisen tärkeää esimerkiksi ensitapaamisella.
Lähtemättömän vaikutuksen tekeminen ei kuitenkaan ole helppoa. Ei ainakaan henkilöön, jota emme ole aikaisemmin tavanneet. Mutta ei huolta, sillä tehtävä ei ole mahdoton, vaan hyvinkin mahdollinen, ainakin oikeanlaisella asenteella.
Alla kuusi vinkkiä, kuinka tehdä lähtemätön vaikutus ensitapaamisella.
1. Puhu
On helppo olla paikalla ja antaa muiden jatkaa keskustelua, mutta et jää koskaan ihmisten mieleen, jos pelkästään kuuntelet. Älä pelkää olevasi hölmö, vaan puhu rohkeasti. Kysy ja kerro omia tarinoita sekä jaa ajatuksiasi.
2. Ole hieman kiistanalainen ja täysin rehellinen
Usein ihmiset välttävät sanomasta mitään kiistanalaista ensitapaamisella, koska haluavat pelata varman päälle. Jos haluat jäädä ihmisten mieleen, voit sanoa jotain repäisevää joko loukkaamatta tai loukaten jotakuta.
Mielipiteen ilmaiseminen selvästi ja tiukasti voi tehdä jostakin henkilöstä epämiellyttävän tai hän voi kuulostaa hullulta, mutta samalla hän on myös kiinnostavampi ja muistettavampi.
3. Ole hieman epätavallinen
Normien puhkominen voi olla vaikeaa, mutta yritä tehdä se positiivisella tavalla. Voit esimerkiksi keksiä epätavallisia ja humoristisia vastauksia peruskysymyksiin ”mitä kuuluu?” tai ”mitä teet?”
4. Käytä kehonkieltä
Luottavainen kehonkieli saa ihmisen näyttämään hyvältä ja tekee hänestä muistettavamman. Hyviä esimerkkejä ovat muun muassa lämmin kädenpuristus, suorassa seisominen ja katsekontaktin säilyttäminen keskustelun aikana.
5. Herätä tunteita
Ihmiset usein unohtavat mitä sanoit tai mitä teit, mutta he eivät unohda millaisia tunteita heissä herätit.
Jos haluat tehdä syvän vaikutuksen johonkin, sinun pitää saada hänet tuntemaan jotain. Mielellään jotain positiivista. Tavallisessa keskustelussa voit esimerkiksi paljastaa heikkoutesi, saada vastapuolen nauramaan, pahoitella tekemääsi virhettä, kertoa tarinoita, silitellä toisen egoa ja olla avulias.
6. Kuuntele
Aikaisemmin mainittiin, että pitäisi puhua, eikä vain istua ja kuunnella koko ajan, mutta silloin kun kuuntelet, ole tarkkaavainen.
Suosituimmat ja mieleenpainuvimmat ihmiset ovat heitä, jotka antavat muille täyden ja jakamattoman huomion. Se on vaikeampaa kuin voisi kuvitella. Monet miettivät mitä seuraavaksi sanoa ja vain odottavat taukoa keskustelussa, jotta voivat kertoa oman ajatuksensa.
Lähde: Independent
Kuva: Pixabay
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Maria Veitola pakkasi kamansa: ”Minä muutin, ei perheeni”
- Mikko ja Helena Koivun erodraamassa uusi shokkikäänne
- Kasinorakastajan blogi: Nettikasinoiden syyskuun uutuuspelien katsaus
- Archie Cruz järjesti raskaana olevalle Iida Vainiolle syntymäpäiväyllätyksen – Söpö kuva parista julki
- Mikko Koivu ja Natalie-rakas supisuomalaisissa syyspuuhissa – kuvat
- Kasinorakastajan blogi: Miten tietää, mitä pelata ja missä?
- Raskaana oleva Iida Vainio ilmestyi kameroiden eteen – näin upealta hän näyttää nyt
- Sara Parikka avautuu itkuisesta arjestaan – ”En jaksa enää”
- Helena Koivu käänsi katseita Turussa – tiukat trikoot varastivat kaikkien huomion
- Prinssi Harry ja herttuatar Meghan: ero tulossa?