8 sivuvaikutusta, jotka laukeaminen voi aiheuttaa
Yleensä petipuuhissa koettu kliimaksi herättää miellyttäviä ajatuksia. Osa naisista ja miehistä kuitenkin kokee odottamattomia sivuvaikutuksia, joita ei yleensä yhdistetä hekuman hetkiin. Erikoisista oireista on kerrottu tieteellisessä kirjallisuudessa, joten ne eivät ole vain mielikuvituksen tuotetta. Tässä on listä kahdeksasta oudoimmasta ilmiöstä.
1. Hallusinaatiot
Joissain tapauksissa seksuaalinen nautinto voi kirjaimellisesti johtaa toiseen maailmaan. Naiset ovat kertoneet saaneensa esimerkiksi lentämisen kokemuksen orgasmin aikana. Osa on kertonut kehosta irrottautumisen tuntemuksesta ja jopa sarjakuvamaisesta kokemuksesta.
2. Pahoinvointi
Miehet voivat kärsiä orgasmin jälkeisestä pahoinvointisyndroomasta. Ilmiöön liittyy voimakas väsymys, lämmön tunne ja hetkellinen flunssan kaltainen olo. Syy oireisiin on se, että keho erehtyy pitämään siemennesteen proteiineja vieraina tunkeilijoina, mikä nostaa kehon immuunipuolustusta.
3. Heikkous
Orgasmin jälkeistä heikkoutta on raportoitu jo vuonna 1928. Yleensä se ilmenee ihmisillä, jotka kärsivät narkolepsiasta tai muista unihäiriöistä. Oireet kestävät yleensä 30 sekuntia ja niihin kuuluu täydellinen kehon kontrollin kadottaminen.
4. Itkeminen
Orgasmia seuraava itkuisuus, surulliset ajatukset, masennus ja ahdistus ilmenevät usein vakaissa parisuhteissa. Tutkimuksessa jopa joka kolmas yliopisto-opiskelija kertoi kokeneensa ainakin yhden näistä oireista seksin jälkeen. Kyseessä on biologinen reaktio, joka johtuu hormoneista ja neurologisista muutoksista.
5. Aivastaminen
Eräs 59-vuotias mies sai vuonna 1972 aivastuskohtauksen ja vuotavan nenän orgasmin jälkeen, ja oireet jatkuivat peräti kymmenen vuotta. Orgasmin jälkeinen aivastelu ei ole poikkeuksellinen ilmiö. Tutkijat uskovat, että orgasmin aikana aktivoituva parasympaattisen hermoston osa voi laukaista myös muita hermoston osia toimimaan, mikä johtaa aivasteluun.
6. Kipu
Naisella voi ilmetä kipua orgasmin aikana, vaikka hän ei tuntisi sitä muuten yhdynnässä. Kaikilla naisilla, jotka kokevat orgasmissa kipua, ei ole löydetty ilmiölle syitä anatomiasta. Myös miehet voivat kokea vastaavaa kipua.
7. Tuntemukset jaloissa
Eräs 55-vuotias nainen kertoi tuntemuksista, joita hänellä on jaloissaan orgasmin aikana. Hän vertasi tunnetta sukuelimissä kokemaansa orgasmiin.
8. Päänsärky
Orgasmi voi aiheuttaa päänsärkyä, joka voi kestää muutamasta minuutista kolmeen tuntiin. Migreenilääkkeet voivat auttaa särkyyn.
Lähde: Fox News
Kuva: Pixabay
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Maria Veitola pakkasi kamansa: ”Minä muutin, ei perheeni”
- Mikko ja Helena Koivun erodraamassa uusi shokkikäänne
- Kasinorakastajan blogi: Nettikasinoiden syyskuun uutuuspelien katsaus
- Archie Cruz järjesti raskaana olevalle Iida Vainiolle syntymäpäiväyllätyksen – Söpö kuva parista julki
- Mikko Koivu ja Natalie-rakas supisuomalaisissa syyspuuhissa – kuvat
- Kasinorakastajan blogi: Miten tietää, mitä pelata ja missä?
- Raskaana oleva Iida Vainio ilmestyi kameroiden eteen – näin upealta hän näyttää nyt
- Sara Parikka avautuu itkuisesta arjestaan – ”En jaksa enää”
- Helena Koivu käänsi katseita Turussa – tiukat trikoot varastivat kaikkien huomion
- Prinssi Harry ja herttuatar Meghan: ero tulossa?