Loviisassa varttunut urheilutoimittaja Mervi Kallio, 44, kertoo Anna-lehdessä parisuhteestaan ja urastaan, joka on merkittävä osa hänen identiteettiään.

Mervi on ollut yhdessä juristimiehensä Jonin kanssa jo lähes 30 vuotta ja pitkän parisuhteen salaisuus on hänen mukaansa molemminpuolinen kunnioitus ja arvostus toista kohtaan. Pari tapasi toisensa kun Mervi oli 15-vuotias ja Joni 19-vuotias lukiolainen.

– Ihailin hänen ulkonäköään loviisalaisen futiskentän laidalla ja sanoin kaverilleni, että saisinpa tuon Jonin poikaystäväkseni. Se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, mutta tiiviin piiritykseni lopputuloksena ryhdyimme seurustelemaan, Mervi muistelee Anna:ssa.

Häitä vietettiin vuonna 2006. Vaikka molemmat ovat kasvaneet vuosien varrella on Mervin mukaan on käynyt mieletön tuuri, että he ovat voineet kasvaa yhdessä ja rinnakkain yksilöinä.

– Tietysti suhteeseemme on mahtunut erilaisia kausia eikä liittomme ole aina ollut helppo. Nyt elämme ihanaa vaihetta. Olen onnekas, että sain hänet rinnalleni.

– Meitä yhdistävät sama arvomaailma, samat intressit ja kiinnostuksen kohteet. Meillä on myös edelleen todella hauskaa yhdessä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Itsenäisyys on Merville parisuhteessa merkittävä arvo. Molemmilla on suhteessa omat rahat ja Merville on tärkeää tietää, että hän pärjäisi tarvittaessa myös yksin.

– Ajatukseen ei silti liity mitään pelkoja siitä, että toinen lähtisi lätkimään, Mervi huomauttaa.

Lapsia parilla ei ole, eivätkä he ole koskaan tehneet asian suhteen mitään päätöstä.

– Elämä on mennyt eteenpäin, eikä sopivaa aikaa ehkä vain ole tullut eteen. Viime aikoina olemme puhuneet paljon siitä, että meidän on hyvä olla kaksin.

Lähde: Anna

Lue myös:

Harvinainen kuva! Urheilutoimittaja Mervi Kallio poseeraa miehensä kanssa – pariskunta pitänyt yhtä jo liki 29 vuotta

Katso video! Kimi Räikkönen vastaili pienten fanien kysymyksiin – paljasti yhteisen harrastuksen Robin-pojan kanssa: ”Niitä on tullut nyplättyä paljon!”