
BB-Jonnan Tinder-seikkailut: ”Ja sitten olinkin itse se luuseri!”
Nikotellen-podcast-sarjassa kuullaan Big Brotherista tuttujen Niko Saarisen ja Jonna Saaren mehukkaita paljastuksia sekä sensuroimatonta puhetta muun muassa deittailusta, suhteista ja seksistä.
Sarjan uusimmassa jaksossa Jonna kertoo viimeaikaisista Tinder-kokemuksistaan, joita on ollut kaksi.
Ensin Jonna chattaili söpön pojan kanssa. Keskustelu sujui hyvin ja Jonnan mielestä poika näytti hänen tyyliseltään, mutta ongelmat alkoivat, kun piti sopia tapaamisesta. Pojalla oli paljon kiireitä eikä hänestä kuulunut mitään viikkoon. Jonna ihmetteli, että miksi jutellaan, ja sitten ei kuitenkaan haluta tavata. Poika vastasi, että oli samaa mieltä ja halusi tavata. Tapaaminen piti järjestää seuraavalle viikolle, mutta taaskaan hänestä ei kuulunut mitään, joten Jonna sai tarpeekseen ja poisti pojan matcheistaan.
Toinen tapaus oli Hyvinkäältä. Jonna kertoo, että mies ”ei ollut mikään komistuskaan edes”, mutta muistaa ajatelleensa, että ”annetaan nyt tuolle luuserille mahdollisuus”. Kaksikon chattaillessa mies sitten yhtäkkiä tajusi, että Jonnahan on ollut telkkarissa. Jonna ei halunnut puhua asiasta, jolloin mies vastasi, että hänenkään puolesta asiasta ei tarvinnut puhua enää koskaan. Eikä puhuttu, sillä mies poisti Jonnan matcheistaan. Jonna tekee asiasta nasevan kommentin: ”Ja sitten olinkin itse se luuseri!”
Kuuntele Nikotellen-podcastin uusin jakso alta tai täältä!
Jakso on kuunneltavissa myös Soundcloudissa.
Tässä pari kuumaa kuvaa Jonna Saaresta!
Nikotellen-podcastin ensimmäisen ja toisen tuotantokauden äänitteet löydät täältä.
Metropoli ja Nikotellen ovat myös Instagramissa.
Kuva: Instagram / Jonna Saari
- Iida Vainio jyrähti ja poisti Instagram-tilinsä: ”Nyt jotain rajaa s**tana”
- Wilma Murto julkaisi kuvan täysin luomuna: tältä hän näyttää ilman meikkiä – kuva
- Näin nuorena Niko Ranta-aho kokeili huumeita: Tajuttomana ja suu vaahdossa ambulanssiin
- Tyrmäävä muodonmuutos! Iida Vainio julkaisi huikeat kuvat: ”Ruotsalainen blondi, kyllä kiitos”
- Helena Koivun tilitys jatkuu: ”Hanipuppelin kanssa mennään naimisiin ja mulk*sta erotaan”
- Antti Tuisku paljasti vatsalihaksensa: mies on kuin veistos – kuva
- Avioero! Petri Tykkä haki avioeroa – lue millaiset terveiset hän kirjoitti Karita-vaimolle
- Seiska: Stefan Therman vauhdissa Virossa – haastoi riitaa ja raivosi
- Iidasta ja Archiesta tehtiin pilalaulu: ”Archie muistelee kesää, kun sai Iidalta p*sää”
- 47 vuotta täyttäneen Karita Tykän haikea päivitys: ”Mitään en enää pidä itsestäänselvyytenä”
- Seiska: tässä on Sanna Marinin uusi rakas – tapasi miehen jo pari vuotta sitten
- Marika Fingerroos auton kyydissä vako esillä – ”Nythän on lämmin”
- Kuvankaunis Jennika Vikman muuntautui siskokseen: ”Erika ei päässy ite ni esitin häntä”
- Erika Vikman jälleen kuumana: poseerasi bussin edessä pakarat vilkkuen
- Hui! Onko Erika Vikmanin bussin kyljessä kaksi luodinreikää? – kuva
- Hui! Shakiraa uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio – tässä syy
- Maria Veitola tyrmäsi PS nuoriso ry:n somevideon: ”Hirveä video”
- Jasmin Voutilainen olisi täyttänyt tänään 28 vuotta – tilille tehtiin koskettava päivitys
- Marika Fingerroos laittaa ruokaa videolla – rintavarustus meinasi pursakahtaa kulhoon
- Tältä julkisuudesta kadonnut Sara La Fountain, 42, näyttää nykyään – aivan kuin parikymppinen!