Henna Kalinainen paljastaa, miten lapsen syntymä vaikutti pariskunnan seksielämään: ”Olisi jotenkin vaikea kuvitella…”
Tosi-tv-tähti Henna Kalinainen avautuu Metropolille pitämässään blogissa seksielämästään lapsen syntymän jälkeen.
– Väsymykseen ja päänsärkyyn on voinut vedota aina ennenkin, jos seksi ei vaan kiinnosta ja sellaisesta saattaa ihan aidosti kärsiä varsinkin, jos perheeseen on saapunut pieni ihminen, Henna kirjoittaa.
Hennan mukaan aikaa seksin harrastamiselle löytyy myös kiireisen perhearjen keskellä.
– Itse en ole kokenut tässä asiassa haasteita sillä yhteistä aikaa löytyy paljon esimerkiksi lapsen päiväuniaika ja illat, Henna pohtii.
– Meillä on ainakin mieheni kanssa vahvat kemiat ja rakkaus niin alusta asti seksi on ollut tärkeässä roolissa. Olisi jotenkin vaikea kuvitella, että yhtäkkiä emme haluaisi läheisyyttä toisiltamme.
Lue Hennan koko blogi täältä.
Lue myös:
Henna Kalinainen paljasti itsestään liudan yllättäviä faktoja: ”Rakastan nakuilua!”
Henna Kalinainen paljasti surullisen asian lapsuudestaan: ”Olen kokenut vaikeaksi puhua siitä”
LUE MYÖS:
- Näin Veronica Verho suoriutui TTK:sta – katsojat laukovat suorat sanat
- Helena Koivulta täysin poikkeuksellinen avautuminen lapsista
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Harryn ja Meghanin tuska: mistä kaivetaan rahat ökyilyyn?
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Kasinorakastajan blogi: Hyviä muutoksia ja ihmeellistä lässytystä
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Aleksi Valavuori väitti hoitaneensa verovelkansa – ulosottorekisterissä näkyy yhä yli miljoona euroa
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Harryn ja Meghanin tuska: mistä kaivetaan rahat ökyilyyn?
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Kasinorakastajan blogi: Hyviä muutoksia ja ihmeellistä lässytystä
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!