Julmimmat asiat, jotka nainen on sanonut kesken riidan – top 10
Hetken raivon vallassa kuka tahansa saattaa sanoa puolisolleen ikäviä asioita, joita pyytää hetken kuluttua anteeksi. On kuitenkin eri asia, jos yritämme varta vasten musertaa rakastamamme ihmisen sanoillamme. Miehet jakoivat anonyyminä ikävimmät asiat, jotka vaimo on sanonut riidan keskellä. Alla on kymmenen julminta kommenttia.
1. Saat minut haluamaan tappaa itseni
Eräs mies kertoo ex-tyttöystävänsä sanoneen, että miehen takia hän ajattelee koko ajan itsemurhaa. Miehen mukaan tapauksen hyvä puoli oli se, että se sai hänet lähtemään suhteesta.2. Ajattelen eksääni seksin aikana
Kesken riidan nainen paljasti miehelleen ajattelevansa eksäänsä, kun he harrastavat seksiä. Mies kertoo, ettei vieläkään ole päässyt yli vaimon sanoista, vaikka tapauksesta on viisi vuotta.3. Kohtelet minua kuin seksilelua
Nainen väitti miehensä kohtelevan häntä kuin taloudenhoitajaa ja seksilelua. Mies myöntää naisen olleen oikeassa ja kertoo sittemmin tehneensä parannuksen.4. Olet kusipää
Kesken riidan vaimo kutsui miestään kusipääksi. Mies kertoo sen tuntuneen erityisen pahalta, sillä vaimo ei yleensä koskaan nimittele ihmisiä.5. En halua harrastaa seksiä, sillä olet lihava laiskiainen
Pari riiteli seksin vähyydestä, kun nainen totesi, että heidän seksielämänsä voisi piristyä, jos mies urheilisi eikä olisi lihava laiskiainen.6. Petin sinua, sillä olet tylsä
Salasuhteesta kiinni jäänyt vaimo kertoi pettämisen syyksi, että mies on tylsä. Ei liene yllätys, ettei pari ole enää yhdessä.7. Ongelma on se, mitä hän ei sano
Mies kertoo, ettei hänen vaimonsa koskaan sano mitään erityisen kauheaa. Sen sijaan puoliso pyörittelee silmiään ja käskee miestään ryhdistäytymään. Miehen mielestä se on turhauttavampaa kuin mikään nimittely.8. Seksi ei ole hyvää
Pari harrasti seksiä, kun nainen alkoi nauraa ja kysyi mieheltä, mitä ihmettä tämä oli tekemässä.9. Teet aina jotain väärin
Mies kertoo vaimonsa aloittavan lauseensa sanaparilla ”aina sinä” kaikkien riitojen yhteydessä. Pari on käynyt terapiassa ratkomassa kommunikointiongelmiaan, mutta miehen mukaan se ei ole tuottanut tulosta.10. Tarvitset terapiaa
Mies kertoo vaimon peittäneen kasvonsa käsillään kesken riidan ja sanoneen, että mies selkeästi tarvitsee terapiaa. Lähde: Your Tango Kuva: PxHereLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Salkkarit-Ismon tarina on ollut kaikkea muuta kuin ruusuista – muistatko Ismon hurjimmat hetket?
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt