Laulaja Ilta avioitui – julkaisi näyttäviä hääkuvia: ”Elämäni onnellisin päivä”
Laulaja Ilta avioitui Troy-miehensä kanssa viikonloppuna. Nyt hän julkaisi Instagramissa näyttäviä hääkuvia.
– Elämäni onnellisin päivä, kun menin naimisiin suosikki-ihmisen kanssa maan päällä. Rakastan sinua, sitoudun sinuun, enkä malta odottaa, että saamme rakentaa yhdessä tästä lähtien herra ja rouva Silvana, Ilta päivittää.
Häävieraiden joukossa nähtiin muun muassa entinen Salatut elämät -tähti Janne Saarinen.
Radikaali näkemys pettämisestä
Ilta ja Troy tapasivat toisensa viime kesänä. Suhde on edennyt hyvin nopeasti. Pariskunta alkoi seurustelemaan syksyllä ja jo vuodenvaihteessa he menivät kihloihin.
Me Naisten tuoreessa haastattelussa Ilta avautui suhteestaan ja vastaa kysymyksiin rakkauteen liittyvissä asioissa. Hän kertoi muun muassa oman näkemyksensä pettämiseen.
– Tämä voi kuulostaa radikaalilta, mutta olemme Troyn kanssa pohtineet, että onko järkevää, että että on paljon vastakkaisen sukupuolen kavereita, jotka eivät ole myös puolison kavereita. Minun poikapuoliset kaverini ja hänen tyttökaverinsa eivät ole mikään ongelma, mutta olemme sitä mieltä, että tätä kysymystä on hyvä miettiä, Ilta selvensi.
Illan mielestä pettämiseksi lasketaan jo pelkät ajatukset.
– Olen oikeasti aika radikaali, ja minun mielestäni pettämisen raja menee jo ajatuksissa, Ilta kuvaili.
– En ole ajatellut ketään muuta, eikä Troy ole ajatellut ketään muuta. Tuntuisi todella kaukaiselta, että oma mieli edes menisi sellaiseen, hän täydentää.
Lue myös:
TIS-Vilma avautuu eron jälkeisistä tuntemuksistaan: ”Asioiden hyväksyminen oli kova paikka”
Aku Hirviniemi julkaisi arveluttavan videon Sonja-rakkaansa vessapuuhista: ”Mitä ihmettä?”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kerttu Rissanen avautuu rakkaudesta: ”Löysin jo sielunkumppanini”
- Huh! Pyry Soirilta shokkipäätös
- Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo järkytti faneja
- Sara Sieppi avautuu muuttuneesta ulkonäöstään
- Ritalta suoraa puhetta – Aki Manninen nimitteli vaimoaan paskasäkiksi
- Jösses! Prinssi Georgen ulkonäkö herättää nyt huomiota – katso kuvat
- Karita Tykkä avautuu riidasta Nanna Karalahden kanssa – suoraa puhetta
- Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä: ”Mikko tajusi asian jo lokakuussa”
- Joel Harkimo paljastaa jymy-yllätyksen
- Kasinorakastajan blogi: Pelaamisen kaksoisstandardit
- Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä: ”Mikko tajusi asian jo lokakuussa”
- Huh! Pyry Soirilta shokkipäätös
- Sara Sieppi avautuu muuttuneesta ulkonäöstään
- Ritalta suoraa puhetta – Aki Manninen nimitteli vaimoaan paskasäkiksi
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Ex-prinssi Andrew jatkaa huonoa käytöstään – perheenjäsen piti puhuttelun
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo järkytti faneja
- Joel Harkimo paljastaa jymy-yllätyksen
- Jösses! Prinssi Georgen ulkonäkö herättää nyt huomiota – katso kuvat