Maailman helpoin keino pelastaa näivettyvä suhde – suorastaan nerokasta!
Kun suhteessa ollaan pidemmän aikaa, monet asiat muuttuvat rutiineiksi ja alkuaikojen rakkaudenosoitukset alkavat jäädä yhä vähemmälle – pahimmassa tapauksessa ne unohtuvat kokonaan.
Parit alkavat arvailla, onko kumppanin rakkaus kadonnut, koska hän ei enää sano niitä kahta maagista sanaa.
Tumblr-käyttäjä Bright-Eyed Bad Wolf paljasti keksintönsä, joka auttoi häntä ja hänen aviomiestään. Keino on niin yksinkertaisen nerokas, että se auttaa varmasti myös sinua parisuhteessasi!
Kuten monelle muullekin, kyseisen naisen aviomiehelle oli vaikeaa sanoa ääneen ”rakastan sinua”, joten nainen kertoi miehelleen lapsena tekemästään asiasta. Kun toista pidetään kädestä, kolme puristusta tarkoittaa ”rakastan sinua”.
Vaimo oli pelännyt, että miehen rakkaus oli kadonnut, mutta nyt hän on kokenut valtavan yllätyksen. Miehen rakkaus ei ollut kadonnut minnekään, sen sanominen ääneen vain oli hänelle vaikeaa. Yksinkertainen asia muutti parin suhteen laadun täysin ja molemmat käyttävät tätä sanatonta kommunikointia nykyisin koko ajan.
Rakkautta voi osoittaa ilman sanoja myös esimerkiksi käyttämällä kolmea sormen napautusta käteen, olalle, polveen tai mihin tahansa vartalon osaan, tai jotain muuta vain teidän kahden välistä merkkiä – kannattaa kokeilla!
Lähde: Metro
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- Erika Vikmanilta raju tilitys voinnista: ”Mielenterveyteni oli pahassa paikassa”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”