Me Naiset: Joanna Kuvaja avioliittonsa vaikeista vuosista: ”Olin poissaoleva vaimo”
Viiden jälkeen -ohjelmasta tutun juontaja Joanna Kuvajan, 37, perheeseen syntyi kolme kuukautta sitten iltatähti, Pätkikseksi kutsuttu poika. Joannalla on ennestään kaksi poikaa yhdessä miehensä Kalle Kuvajan kanssa.
Joanna kertoo Me Naisten haastattelussa, että tuntee suurta kiitollisuutta nykyisestä elämäntilanteestaan ja siitä, että jo 14 vuotta kestänyt parisuhde voi nykyään hyvin.
Kuusi vuotta sitten oli toisin, kun aviopari etääntyi toisistaan. Arjen täyttivät työt, kodin remontti ja lapsiperheen muut haasteet. Samaan aikaan Joanna oli tiiviisti rintasyöpään sairastuneen ystävänsä Heidi Sohlbergin tukena.
– Vasta myöhemmin tajusin, että olin niinä aikoina Kallelle aika poissaoleva vaimo, Joanna myöntää Me Naisille.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Joannan mukaan Kalle ymmärsi vaimonsa tarpeen sitoutua ystävänsä tukemiseen, mutta samalla pari etääntyi toisistaan.
– En aluksi halunnut myöntää sitä, olin niin toisissa ajatuksissa.
Tapahtuneen jälkeen he alkoivat puhua suhteestaan ja tunteistaan avoimemmin. Myös parisuhteen laadun kyseenalaistaminen oli loppujen lopuksi terveellistä, jotta he ymmärsivät suhteensa todellisen arvon.
– Kaikki ei ole aina ruusuista ja auvoista yhdessäoloa. Se, että osataan riidellä ja sopia, osoittaa, että suhde on aito ja syvä.
Lähde: Me Naiset
Lue myös:
Joanna Kuvajan lapsi syntyi etuajassa – ”Kaikki meni tosi nopeasti ja upeasti”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta