Mies äänesti Donald Trumpia – vaimo aloitti selibaatin
Kohuliikemies Donald Trump voitti pari päivää sitten Yhdysvaltain presidentinvaalit. Vastoin ennakkoarvauksia mennyt vaalitulos herätti runsaasti tunteita ympäri maailmaa puolesta ja vastaan.
Eräs Trumpin kannattajaksi tunnustautunut mies avautuu kovasta kohtalostaan Reddit-sivustolla. Miehen vaimo ei näet ollenkaan tykännyt miehen äänestysvalinnasta.
Mies kertoo, että vaalituloksen ratkettua nainen on kieltäytynyt seksistä. Nainen päätti aloittaa 30 päivän selibaatin rangaistuksena miehelle Trumpin äänestämisestä.
– Vaimoni ja minä äänestämme usein vastakkain. Hän oli todella surullinen, kun Hillary ei voittanut ja ehkäpä enemmän järkyttynyt Trumpin voitosta. En ole järkyttynyt siitä, että joudun olemaan ilman seksiä näin kauan, mutta olen tolaltani että hän käyttää seksiä aseena minua vastaan. En pidä siitä, että hän käyttää seksiä hallitakseen minua. Hän ei ole koskaan tehnyt mitään vastaavaa ja meillä on hyvä seksielämä, mies kertoo.
Miehen avautuminen herätti paljon kommentteja. Osa kommentoijista on tuominnut naisen toimet järkyttävinä ja manipuloivina. Mutta jotkut kommentoijat löysivät tapauksesta ironiaa. He huomauttivat, että Trumpia äänestänyt mies ei ymmärrä naisen käyttävän itsemääräämisoikeutta kehoonsa, kun otetaan huomioon Trumpin lausunnot naisia kohtaan.
Lähde: Metro
Kuva: Wikimedia Commons
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”