Morsian odotti seksiä kärsivällisesti hääyöhön saakka, jolloin paljastui, että miehellä on mikropenis
Niinhän sitä sanotaan, että ei se koko, vaan miten sitä käytetään, mutta asiassa on kolmaskin puoli…
Puolen vuoden seurustelun jälkeen naimisiin mennyt 27-vuotias nainen kertoo Redditin ”Am I the Asshole?” (olenko minä se paskiainen?) -osiossa yllätyksestä, jonka tapahtui hänelle hääyönä.
Nainen kokee tulleensa petetyksi, sillä hänen 32-vuotias miehensä oli koko heidän seurustelunsa ajan sanonut naiselle olevansa ”vanhanaikainen” ja haluavansa odottaa seksin kanssa siihen asti, että he ovat naimisissa. Nainen kertoo, että olisi halunnut seksiä aiemminkin ja että pari kertaa he olivat olleet lähellä, mutta mies oli viime hetkellä vetäytynyt, koska he olivat hänen mielestään menneet ”liian pitkälle”.
Hääyönä morsiamen suuresti odottama hetki lopulta koitti, jolloin hän huomasi, että hänen tuoreella aviomiehellään on mikropenis. Nainen kertoo, ettei kommentoinut miehensä elimen kokoa, vaan ”hoiti hommat”, mutta valittaa olevansa vihainen siitä, että asia selvisi hänelle vasta hääyönä. Hän kokee, että hänelle ei ole kerrottu totuutta ja että hänen miehensä ei oikeasti ole niin vanhanaikainen kuin väittää olevansa.
Naisen mukaan hänen miehensä peniksen koko ei ole se, joka häntä häiritsee, eikä hän halua neuvoja siihen asiaan, mutta hän ei pidä siitä, että mies piti asian tarkoituksellisesti salassa hääyöhön saakka.
Naisen saamissa vastauksissa jotkut olivat sitä mieltä, että hän meni liian nopeasti naimisiin ja että hänen olisi pitänyt salaa kurkata miehen elimen koko, jos se oli hänelle tärkeää.
Yleisesti kuitenkin oltiin sitä mieltä, että kokoa tärkeämpi asia on luottamus.
– Useimmat naiset ovat tyytyväisiä miehensä elimen kokoon, vaikka se olisi normaalia pienempi. Nainen ei varmaan edes ajatellut miehellänsä olevan mikropenis, eräs käyttäjä kommentoi.
– Tämä on vakava luottamuskysymys. Kyseessä ei ole koko, vaan se, että 1) mies ei luottanut naiseen tarpeeksi ja 2) nyt nainen ei voi luottaa miehensä rehellisyyteen, toinen kommentoi.
– Mies kuitenkin huijasi naista. Nainen oli enemmän kuin halukas ”koeajoon”, mutta silti mies ei suostunut siihen, koska hän tiesi, että silloin naiselle olisi paljastunut hänen pikku salaisuutensa, kolmas totesi.
Mitä mieltä sinä olet asiasta ja miten olisit reagoinut tilanteeseen naisen asemassa?
Lähde: Reddit
Kuva: Pixabay
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta