Näin saat hyvää seksiä, vaikka miehuutesi mitassa ei olisi kehumista!
Miehet suhtautuvat aina vakavasti keskusteluun, jossa on kyse peniksen koosta. Onko se riittävän pitkä tai paksu? Mikä on riittävä mitta, jotta naisen saa tyydytettyä? Aiheesta on julkaistu lukemattomia tutkimuksia, mutta mitat eivät kuitenkaan kerro kaikkea. Pienellä peniksellä varustetut miehet monesti vetoavat kuluneeseen sananparteen: ”ei se koko, vaan miten sitä käyttää”, ja ovat täysin oikeassa. Tämän lisäksi on myös muitakin keinoja tyydyttää nainen.
Useimmat miehet ymmärtävät juuri sen, mitä heillä on, eivätkä ole lainkaan epävarmoja asian suhteen. Niille joilla on normaalia pienempi penis, seksiterapeutti Elizabeth McGrath kertoo miten he pystyvät siitä huolimatta harrastamaan hyvää ja molempia osapuolia tyydyttävää seksiä.
– Yleensä ihmiset ajattelevat juuri millaista tavallisen seksin ja penetraation pitää olla. Ja kun tavallinen seksi ei onnistu, he kokevat itsensä todella huonoksi. Sen sijaan pitää ajatella mikä tuo itselle nautintoa. Kumppanin kanssa voi tehdä kaikenlaista kivaa sängyssä, esimerkiksi hieroa penistä eri tavalla ja eri asennoissa. Pointti on siis se, että keskittyy löytämään uusia tapoja nautinnon saamiseksi, McGrath sanoo.
Pelkän yhdynnän lisäksi kannattaa käyttää enemmän aikaa esileikkeihin sekä oraaliseksiin, joten luonnollisesti sinun pitää tehdä hieman enemmän töitä maksimaalisen nautinnon puolesta.
– Seksilelut ovat ehdottomasti vaihtoehto myös niille, joilta ei tavallinen seksi luonnistu, kunhan ne vain tuntuvat hyvältä, McGrath jatkaa.
Summa summarum: Aivan sama onko sinulla pieni vai iso. Tärkeää on se, että sinä ja kumppanisi olette luovia ja nautitte toisistanne – ja seksistä!
Lähde: FMH
Kuva: Pixabay
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”