Näin toimii alapään tiukennus laserilla – 32-vuotias äiti: "Tuntuu kuin olisin taas 18!"

Huom! Alla oleva video on K-18!
32-vuotias entinen malli ja yhden lapsen äiti Nicole Francis on kertonut Mirrorille miten vaginan tiukennus on vaikuttanut hänen seksielämäänsä. Nicole maksoi 580 euroa leikkauksesta, jonka hän kertoo mullistaneen hänen seksielämänsä.
– Kun harrastin seksiä ensimmäisen kerran toimenpiteen jälkeen, minusta oikeasti tuntui kuin olisin taas 18-vuotias, Nicole nauraa.
– Sisä- ja ulkopuolelta, kaikki oli kutistunut takaisin niin kuin ennenkin, Nicole sanoo.
Laserilla tehtävä toimenpide on alkanut yleistyä pari-kolmekymppisten naisten keskuudessa. Tekniikalla poistettiin aikaisemmin ryppyjä ja muita ikääntymisen merkkejä kasvoista, mutta sitten huomattiin, että sitä voidaan käyttää myös alapäässä. Laser stimuloi kollageenin tuotantoa vaginan sisä- ja ulkopuolella, joten hoidon vaikutusten avulla saadaan buustia seksielämään.
Kauneudenhoitoalalla työskentelevä Nicole on ystäviensä kanssa huomannut, että lasten saaminen muutti heidän seksielämäänsä, koska ”paikat eivät enää olleet yhtä tiukkoja”.
– Tällaisesta ei kovin usein puhuta tyttöjen kesken, mutta kun siitä puhutaan, se on osa elämää ja useimmat naiset ovat siitä samaa mieltä, Nicole sanoo.
Nicole on siis erittäin tyytyväinen ottamaansa vaginan tiukennukseen. Alla olevalla videolla esitellään miten se toteutetaan laserilla. Varsinainen toimenpide kestää noin 15 minuuttia ja sen sanotaan olevan lähes täysin kivuton.
Tämä video on K-18!
Lähde: Mirror
Kuva: Facebook / Nicole Francis
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”