Naisopiskelija avautuu – kolme vuotta ilman orgasmia
Orgasmin saannin vaikeus on monen naisen ongelma, mutta parikymppiselle brittiläiselle Megan Wardille se on erityisen suuri ongelma.
Mirror-lehti kertoo, että Birminghamissa asuva opiskelija on yrittänyt vuodesta 2013 lähtien saada seksuaalista tyydytystä, mutta ei ole onnistunut siinä. Hän on käyttänyt päivittäin erilaisia seksileluja ja osallistunut lukuisia kertoja terapiaistuntoihin, mutta vieläkään ne eivät ole tuottaneet toivottua tulosta.
Lehden mukaan peräti viidesosa brittinaisista kärsii vastaavanlaisista ongelmista, mutta useimmat eivät halua puhua niistä.
Alun perin Megan Ward avautui ongelmastaan kirjoittamalla siitä opiskelijoille suunnattuun lehteen. Ennen kirjoituksen julkaisua Megan pelkäsi, että ihmiset pitäisivät häntä outona ja säälittävänä.
Sen sijaan sosiaalisen median kautta tullut palaute onkin ollut erittäin myönteistä, vaikka joukkoon mahtuu myös negatiivisia kommentteja.
– Sain viestejä ihmisiltä ja he onnittelivat minua. Jotkut parhaista ystävistäni sanoivat julkisesti olevansa ylpeitä minusta, Megan kertoo.
Hän kertoo myös vanhempiensa olevan edelleen ylpeitä tyttärestään, vaikka tämä on kirjoittanut julkisesti makuuhuoneaktiviteeteistaan.
Megan toi asian julki, koska hänen mielestään nuorten tulisi uskaltaa avoimesti kertoa seksuaalisista ongelmistaan. Hänen mielestään se tekisi ongelmista normaaleja ja se auttaisi monia muita ihmisiä.
Lähde: Mirror
Lue myös: 6 yllättävää faktaa orgasmista
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä

- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen