Olli Hermanin poika sai nimen – tuore isä paljastaa nyt viime hetkellä vaihtuneen nimen taustat!
Laulaja Olli Hermanin ja hänen Tytti-puolisonsa esikoinen syntyi helmikuussa. Nyt Olli paljastaa, että poika on saanut nimekseen Robin Herman.
Olli julkaisi viime viikonlopuna Instagram-tilillään lapsestaan suloisen kuvan ja kertoi samalla, kuinka nimen valinta eteni.
– Robin Herman. Sen nimen valitsimme antaa pojallemme – tai oikeastaan se nimi valitsi poikamme, Olli Herman kirjoittaa.
– Meillä oli muutama eri vaihtoehto ja suosikki ennen kuin olimme edes tavanneet häntä. Kun tapasimme hänet, tajusimme ajatelleemme väärin. Hänen persoonansa ja läsnäolonsa oli tehty jostain muusta. Jostain paljon isommasta, kun mitä olimme odottaneet, Olli jatkaa.
Herman julkaisi myös äitienpäivänä kauniin kuvan perheestään kastejuhlasta sekä samaiseen julkaisuun lyhyen videon, jossa pariskunta suutelee toisiaan. Julkaisun yhteyteen Olli on kirjoittanut, kuinka hän ei voisi kuvitella lapselleen parempaa äitiä, kuin mitä hänen puolisonsa on.
Lue myös:
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- KS: Seppo Hovi, 79, jäi leskeksi – löysi uuden kumppanin ja jätti Helsingin
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”