Vuoden 2017 Miss Plus Size -kisan voittajaksi kruunattu Marjaana Lehtinen on uusinut kihlauksensa kumppaninsa Tomin kanssa. Marjaana kertoo iloisesta uutisesta omalla Instagram-tilillään.

Marjaana ja Tomi kihlautuivat ensimmäisen kerran 16 vuotta sitten. Pitkään yhdessä olleella pariskunnalla on kaksi lasta, joista ensimmäinen syntyi vain kolmen vuoden seurustelun jälkeen.

Viikonloppuna Marjaana ja Tomi matkustivat Kreikan kuvankauniille saarelle, Santorinille. Marjaana on julkaissut reissusta runsaasti kuvamateriaalia omalle Instagram-tililleen.

– Santorini, Marjaana kirjoittaa sydänemojin kera julkaisemansa kuvan yhteydessä.

Kuvassa Marjaana ja Tomi poseeraavat vuokraamansa ylellisen villan uima-altaassa.

– Takana näkyvä maisema ei ole kuvamanipulaatio, vaikka joka kerta sitä katsoessa siltä tuntuukin, nainen toteaa.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Tänään maanantaina 23. toukokuuta Marjaana paljasti Tomin kosineen häntä eilen sunnuntaina.

Marjaana julkaisi herkän kuvapostauksen, jossa hän poseeraa kihlasormus sormessaan jylhän vuoristomaiseman edessä. Marjaana on julkaissut myös kuvan, jossa he molemmat näkyvät Tomin kanssa. Kummankin kuvan taustalla näkyy valotaulu, jossa lukee “marry me”.

– Eilinen ilta oli yllätyksiä täynnä, Marjaana hehkuttaa sormusemojin kanssa.

– Tai tiesin että 16 vuotta vanha kihlaus tullaan täällä uusimaan ja sitä vähän juhlistamaan. Uudet sormuksetkin on hankittu yhdessä, mutta että Tomi oli uskaltanut järjestää mulle kunnon yllätyksen ja kosi mua tosi kauniisti, hän jatkaa.

Marjaana ei ollut osannut odottaa Tomin järjestämää ohjelmaa.

– Tuli kyllä ihan puskista ja vastasin tietenkin KYLLÄ! nainen kiteyttää.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Marjaanan ja Tomin kihlausuutinen on kerännyt runsaan määrän tykkäyksiä ja onnitteluja.

– En mä kestä miten täydellistä. Onnea! toivottaa missi Alina Voronkova.

– Ihanat, ylistää hyvinvointiyrittäjä Jutta Gustafsberg.

Lue myös:

Marjaana Lehtinen julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Kohtaan ihmisen aina ihmisenä”

Marjaana Lehtinen julkaisi entiseltä kiusaajaltaan saamansa viestin – vastasi tyhjentävästi takaisin – ”Olin silloin vasta lapsi ja halusin kuolla”