
Seiska: Mira Luotin salasuhde paljastui – vaihtoi tylysti ex-miehen levypomoon!
Laulaja Mira Luoti, 43, ja Happoradio-yhtyeen kitaristi Mika ”AH” Haapasalo, 45, ovat eronneet. Seiskan tietojen mukaan tunnetun on-off pariskunnan ero olisi todellisuudessa tapahtunut jo viime vuonna.
– Mira jätti Mikan tylysti lokakuun alussa, lähipiirin lähde kertoo Seiskalle.
Lähteen mukaan Miralla olisi jo tuolloin ollut suhde Happoradio-muusikon levypomoon, joka on Miraa muutaman vuoden nuorempi. Seiskan selvitysten mukaan salasuhteen myötä kariutui myös levypomon avioliitto.
Mira ja levypomo viihtyvät edelleen yhdessä ja heidät on nähty muun muassa päiväkävelyillä. Nuorekkaan miehen auto on myös toistuvasti bongattu parkista Miran asunnolla.
Miran ex-puoliso Mika vahvisti eron ja kommentoi lyhyesti asiaa Seiskalle.
– Pitää paikkansa, että olemme eronneet Miran kanssa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Mira ja Mika löivät hynttyyt yhteen vuonna 2013 ja saivat yhteisen Urho-pojan vuonna 2014. Pari on ollut useita kertoja asumuserossa. Miralla on aiemmasta avioliitostaan kaksi lasta. Myös Mikalla on kaksi lasta aiemmasta suhteestaan.
Lähde: Seiska
Lue myös:
Me Naiset: Mira Luoti kertoo perheensä järkyttävästä kolarista: ”Pienestä kaikki on lopulta kiinni”
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jere Karalahdesta eronnut Nanna avautuu perhetilanteesta
- Archie Cruz avautuu – tämä oli eroilmoituksen syy
- Harryn ja Meghanin kuviot kangertelevat – apuun tuli oma poika
- Kerttu Rissanen avautuu kesästään: ”Rankkaa”
- Kasinorakastajan blogi: Mikä on maailman paras kalapeli?
- Kauramiljonääri JP Kukkonen avautuu addiktiostaan
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan