Edellisen sinkun vakiinnuttua parisuhteeseen, Sinkun päiväkirjaa kirjoittaa nyt 20-vuotias helsinkiläinen nainen. Nainen käy kirjoituksissaan läpi päivien ja viikkojen tapahtumia – niin hyvässä kuin pahassakin.

Päiväkirja alkaa…
Kuuma. Istun toimistossa päätteen ääressä, hiki virtaa selkääni pitkin ja tuuletin pyörittää samaa kuumaa ilmaa kasvoilleni. Enää viisi minuuttia ja sitten terassille, ajattelen. Ihanan olon tunne virtaa kehoni läpi: kylmää juomaa, kauniita, ruskettuneita ja hyväntuulisia ihmisiä. Päätän lähteä. Nousen ylös ja säpsähdän, kun pomoni seisoo edessäni ja sanoo: ”Meillä olisi vähän keskusteltavaa.” No voi paska. Fiilikseni latistuu täysin ja alkaa muuttua peloksi, mitähän olen taas muka tehnyt. Puolen tunnin keskustelun jälkeen selviää, että saan potkut. No niin, se siitä työpaikasta sitten.
Lähden toimistolta ja yritän kasata itseäni, etten purskahtaisi itkuun tai hakkaisi seuraavaa vastaantulijaa sairaalakuntoon. Menen yksin ensimmäiselle terassille ja tilaan pari tequilaa ja siiderin. Juon ne nopeasti raivooni ja tilaan toiset. Olo alkaa hieman helpottua. Yritän ajatella positiivisesti, nyt sain ainakin pitkän kesäloman.
Alan olla seuraa ja lohdutusta vailla ja selailen puhelintani ja vastaan tulee entisen pomoni veli. Kostonhimo valtaa minut ja soitan heti miehen paikalle. Kerron hänelle, mitä on tapahtunut, kun hän saapuu paikalle. Hän on todella järkyttynyt ja pahoillaan ja kiroaa veljensä alimpaan helvettiin. Hän ottaa minut kainaloonsa ja lohduttaa ihanasti. Kieroutunut hymy nousee kasvoilleni, tuntuu hyvältä. Samalla hetkellä ex-pomoni kävelee terassin ohi, hän katsoo minua todella murhaavasti ja minä hymyilen nätisti takaisin. Ai, ai, tämä kruunasi kaiken, nyt olen saanut itseluottamukseni takaisin, eikä minulla ole enää nöyryytetty olo.
Istumme terassilla, juomme ja hempeilemme avoimesti. Ilmassa alkaa olla todella paljon sähköä. Hän sivelee minua joka puolelta hiljaa ja kehuu minua kauniiksi. Hän hivuttaa kätensä hameeni alle, kylmät väreet juoksevat pitkin vartaloani, kun hän hivelee sormillaan jalkoväliäni pikkuhousujen läpi. Tunnen, kuinka paikkani kostuvat ja varmasti koko terassi huomasi, kun vahingossa päästin pienen vinkaisun. Hän kuiskaa korvaani: ”Tilataanko taksi?” Nyökyttelen, en pysty enää sanomaan mitään. Mies on kyllä taitava.
Saavumme hänen asunnolleen. Alamme kiihkeästi repiä toisiltamme vaatteita. Pyörimme alasti asunnon lattialla ja suutelemme toisiamme ympäriinsä, kunnes vihdoin hän pääsee sisään. Hän rakastelee minua hiljaa ja pehmeästi. Juuri kun alan päästä vauhtiin, hän laukeaa. Petyn. Hän yrittää jotain sanoa, että tuntuipa hyvältä yms.. ja kierähtää selälleen viereeni. Petyn. No entäs minä sitten? Nousen ylös ja menen suihkuun.
Pesen kasvojani ajatuksissani, kun yhtäkkiä tunnen kosketuksen alapäässäni. Mies tunkeutuu sisääni ja painaa selkääni alaspäin. Saan rajua seksiä ja laukeamme yhtä aikaa. Hymyilyttää. Noin miehen kuuluu hoitaa hommansa.
Lähden kotiin hyväntuulisena ja murheettomana. Päätän, että nyt alkaa todellinen vapaus muutamaksi viikoksi ja sitten aion vasta ryhdistäytyä. Paljon viinaa, miehiä ja hauskaa, muutama mukava reissu johonkin, missä ei ole vielä käyty. Soitankin heti ystävättärelleni ja kerron tilanteesta. Hän on järkyttynyt ja kysyy, miten olen silti niin huoleton. Kerranhan täällä vaan eletään ja nyt otetaan kaikki ilo irti. Päätämme lähteä aamulla Viroon shoppailemaan alusvaatteita ja katsastamaan virolaista miestarjontaa.
Kopterilennon jälkeen menemme aamiaiselle kivannäköiseen kahvilaan, jossa on pieni terassi. Juomme teetä ja nautiskelemme kroisantit. Katselemme, miten virolaiset naiset ovat aina niin tälläytyneitä vaikka menisivät vaan ruokakauppaan. Kadehdittavaa, miten jotkut jaksaa. Toisaalta itse olen ajatellut, että jos ei pysty olemaan ilman meikkiä, itsetunnossa on hieman korjailtavaa. Jos nainen on kaunis, se ei tarvitse meikkiä ja se silti huomataan.
Aamiaisen jälkeen löydämme mahtavia alusvaateliikkeitä ja tuhlaamme omaisuuden pitsipöksyihin. Onneksi alusvaatteet ovat aina järkiostoksia, koska ilman kauniita alusvaatteita ei voi kenellekään riisuutua. Shoppailun lomassa yritämme bongata komeita miehiä, mutta tarjonta kadulla on aika heikkoa, ja jos hyvä löytyy, sillä on joku riippakivi kainalossa.
Löysimme aika hämärän näköisen ravintolan. Siellä oli aika bordellimainen sisustus, mutta tyttöjä siellä ei näkynyt. Kysyimme omistajalta, saisiko sieltä ruokaa. Omistajan kasvoille levisi kummallinen hymy ja hän sanoi, että totta kai, leidit istuu vaan. Päätimme jäädä, koska paikka vaikutti niin jännittävältä. Miehiä ravintolassa kyllä pörräsi, he tulivat sisään, istuivat tiskille, kyselivät omistajalta jotain ja raha vaihtoi omistajaa. Todella hämärää, kai ne diilas huumeita, kun ei muutakaan selitystä keksitty. Ruoka oli kyllä todella hyvää ja viina halpaa, päätimme jäädä vielä hetkeksi ennen kuin vaihtaisimme kapakkaa.
Pöytäämme tuli kaksi komean näköistä isoa miestä. He kysyivät, saisiko liittyä seuraan ja meillehän se sopi. Juttelimme niitä näitä ja miehet osoittautuivat oikein mukaviksi herrasmiehiksi. Yritimme kysellä, mitä täällä oikein kaupataan, kun on niin salamyhkäistä toimintaa. Miehet katsoivat toisiaan kysyvästi ja vinkkasivat toisilleen silmää ja nauroivat. Kysyin uudestaan ja he vastasivat vaan, että kyllä se ajan mittaan selviää.
Loppujen lopuksi istuimme koko illan samassa paikassa samojen miesten kanssa kunnes lähdimme hotelliin. Miehet tulivat kyllä mukaan. Vähäisten lämmittelyjen jälkeen mies alkoi käydä päälle ja yritin hidastaa hieman tahtia, mutta mies sanoi vaan, että täällä näin, Suomessa eri lailla. Ajattelin, että no sitten kai niin, ja menin mukaan leikkiin. Miehellä oli tosi käyrä muna ja seksi tuntui todella kummalliselta. Ei hyvältä, mutta ei oikein pahaltakaan. Mies tuli nopeasti, onneksi. Mies kiitti, puki vaatteet päälle ja alkoi kaivaa taskuaan. Ajattelin, että voi vittu, kyseleekö se jotain numeroo, mutta sitten leukani loksahti: mies heitti satasen sängylle ja kysyi, onko ok. Olin niin shokissa, etten pystynyt sanomaan mitään ja mies lähti. Juoksin ystäväni huoneeseen ja kysyin, tekikö toinen mies saman? Oli tehnyt. Nauroimme aivan kippurassa, ei olisi voinut uskoa, että menimme huoraravintolaan ja että näin… ja ihmettelimme, miksi miehet eivät kertoneet ja silti halusivat maksaa.
Aamulla heräsimme sataset rikkaampana ja vieläkin hieman järkyttyneinä ja lähdimme takaisin Suomeen. Lupasimme toisillemme, ettei tällainen voi toistua ja olemme tarkempia, mihin ravintoloihin itsemme pistämme.