Kirjoittaja on 29-vuotias helsinkiläistynyt nainen, joka liikkuu ahkerasti Helsingin yöelämässä. Hänen intohimoina ovat shoppailu, kulttuuririennot ja totta kai miehet…
Kirjoittajan urani on siis alkanut ja mielenkiinnolla odotan tätä uutta vuotta sekä sen tuomia kommelluksia. Uusi vuosi meni railakkaasti hyvässä seurassa hyvän juoman kera. Toki tinatkin valettiin ja kas kummaa, möykkyni lupasi tulevalle vuodelle paljon rahaa. Tiedä häntä, pitääkö tuo paikkaansa, mutta ylimääräinen tienesti ja vakituinen työpaikka olisivat tervetulleita. Melkeinpä voisin vaikka vannoa, että tästä tulevasta vuodesta tulee kokemusrikas. Tipattomasta tammikuusta ei ole tietoakaan, sillä lähestulkoon kaikilla kavereillani on syntymäpäivät, niin kuin minullakin, juuri silloin ja alkomaholia tulee otettua rankan käden kautta. Ylipäätänsä en ymmärrä koko tipattoman tammikuun ideaa. Jos haluaa raitistua, tarvitsee vähentää joka kuukausi sitä ottamista eikä vain yhtenä kuukautena vuodessa.
Odotan innoissani tulevaa kesää, sillä pääsen pitkästä aikaa moottoripyöräilemään ja nauttimaan vauhdin hurmasta. Mikään ei ole seksikkäämpää kuin nainen nahka-asussa moottoripyörän selässä. Oi, melkein saan jo orgasmin pelkästä ajatuksesta. Useimmat varmasti aloittivatkin uuden vuoden jälkeen kesäksi kuntoon -dieetin, jotta pääsisi rantakuntoon. Minäkin nyt liityin tähän samaiseen kategoriaan, ihme kyllä. Jos vaikka ehtisi tänä kesänä nauttimaan rantaelämästä.
Miehiä on jälleen kerran tullut ja mennyt, mikä ei sinänsä ole yllätys. Tein itselleni ja lähimmäisilleni palveluksen, päätin olla hairahtumatta minua nuorempiin miehiin. Totesin, että nuorista miehistä ei ole sitoutumaan pitkäaikaisiin suhteisiin, sillä he ovat siihen liian raakoja ja haluavat vain seikkailla ennen kuin sitoutuvat mihinkään. Seurustelin tässä taannoin minua pari vuotta nuoremman sällin kanssa ja sikäli mikäli minulta kysytään, se koko suhde oli täysi katastrofi. Ei saanut pitää kädestä kiinni julkisilla paikoilla saatikka sitten suudella! Mikä miehiä oikein vaivaa?? Onko se muka liian noloa? Kaikista pahin pohjanoteeraukseni oli, kun kävin pari vuotta sitten nusasemassa yhtä 17-vuotiasta miehen alkua. Mahtava sälli, ei voi muuta sanoa, mutta hänen isänsä ensitapaaminen ei ollutkaan niin mieluinen. Äijä paukkaa huoneeseen koputtamatta juuri silloin, kun harrastimme seksiä! En voi sanoin kuvaillakaan, kuinka nolo olin silloin. Mitäpä siihen sanomaan kuin että: “Terve vain sinullekin”. Onneksi en ole tuon päivän jälkeen ollut yhteydessä koko sakkiin. On se vaan niin kivaa nähdä toisen isä juuri silloin, kun on perse levällään työpöydällä.
Huolestuttavaa on, kun nuoret tytöt haluavat menettää neitsyytensä liian nuorina ja senkin alkoholin vaikutuksen alaisena. Jos herran tähden neitsyys pitää menettää mahdollisimman aikaisin, niin missä on vika, kun tyttölapsia painostetaan kaveriporukassa asialla ja he turvautuvat alkoholiin, kun muuten eivät uskalla. Mikä nykyajan lapsia oikein vaivaa? Vaikka itsekin olen suht aikaisin menettänyt oman neitsyyteni, en minä nyt herranjumala tehnyt sitä kännissä!
Tämän päivän lapset ovat pilalle hemmoteltuja eikä heidän tarvitse tehdä töitä, kun vanhemmat maksavat kaiken. Ostetaan kalliita leluja, tietokoneita sun muita ja sitten, kun kunnollisen kasvatuksen saanut lapsi menee tällaiseen kaveripiiriin, häntä pilkataan siitä, kun äiti ei ostele Vuittonin laukkuja 10-vuotiaalle tenavalle. On sellaisiakin tapauksia nähty, kun 25-vuotias nainen ei osaa vaihtaa lakanoita, koska siivooja tekee sen kotona. Hankkikaa ihmiset elämä! Hemmotellut kakarat eivät osaa toimia vanhempina, kun heitä ei kouluteta kotona siihen. Ylipäätänsä hienostoelämää ihannoidaan aivan liikaa, kiitos median ja yhteiskunnan. Toivottavasti tämä ilmiö ei ole pysyvä.
Kaikki, jotka asuvat vanhempiensa luona tai menette jollekin, joka itse asuu vielä äidin helmoissa, tarkistakaa, että ketään muuta ei ole kotona tai laittakaa edes ovi lukkoon, niin ei käy samalla tavoin kuin minulle. Sentään itse opin läksyni. Toki kannattaa hakea jännitystä, jos siltä tuntuu, mutta käyttäkää sentään järkeänne. Jännittävät tilanteet auttavat toki myös parisuhteessa, jos on yhtään yllytyshullu. Nautiskelkaa ihmiset, nautiskelkaa!